Mutta ehdotukseni ei miellyttänyt ketään. Kaikki seisoivat mykkinä ja äänettöminä kuin kivikuvat, tuijottaen vuoroin meihin, vuoroin kauriiseen. Kuninkaan poika katkaisi viimein äänettömyyden lausuen:
"Oikein puhuttu. Kuuleppas, setä", ehdotti hän, "mene sinä ja asetu kalliolle seisomaan! Taikavoima on kyllä tappanut kauriin, mutta ihmistä se tuskin siltä voi tappaa."
"Ei, ei!" keskeytti vanhus kiihkeästi rakkaan veljenpoikansa ja pudisti kiivaasti päätään. "Vanhat silmäni ovat nähneet kyllin. Nämä miehet ovat todellakin velhoja — kuinka muuten? Viekäämme heidät nyt kuninkaan luo. Mutta jos joku joukostamme vielä epäilee, niin asettukoon hän kalliolle ja puhukoon taikaputki hänelle."
Mutta ei — siihen ei kenelläkään ollut rohkeutta. "Meidän kurjat ruumiimme eivät ansaitse, että niihin tuhlataan kallista taikaa", arveli muuan. "Me tyydymme jo siihen, mitä olemme nähneet. Vaikka kaikki noidat kukualaisten maassa löisivät tuumansa tukkoon, eivät he kuitenkaan voisi tehdä tällaista taikatemppua."
"Eivät suinkaan", huomautti vanhuskin. Äänestä päättäen oli raskas kivi vyörynyt hänen rinnaltaan. "Eivät suinkaan", toisti hän. Sitten hän kääntyi meidän puoleemme: "Kuulkaa mitä teille sanon te tähtien pojat, te, joiden silmät välkkyy ja suulaki liikkuu — te, joiden puhe on kuin ukkosenjyrinä ja jotka surmaatte matkojen päästä. Minä olen Infadus Kafan poika — Kafan, joka muinoin oli kukualaisten kuningas. Ja tämä nuori mies on Skragga, hänen isänsä on Twala, tuhansien vaimojen mies, kukualaisten päämies ja tämän maan vallitsija, suuren tien ylläpitäjä, vihollisten hirmu, mestari velhotaidossa, satojen tuhansien soturien päällikkö — Twala — yksisilmäinen — musta — peljättävä."
Minä en ollut tietääkseni näistä monista suurista sanoista, virkoin vaan kopeasti.
"Vie meidät siis Twalan luo. Me emme kauemmin tahdo keskustella halpasäätyisten kanssa."
"Tapahtukoon tahtonne mukaan, herra", sanoi vanhus. "Mutta tie on pitkä — kolmen päivänmatkan pituinen."
"Hyvä", sanoin minä välinpitämättömästi. "Meillä on kyllin aikaa, sillä me emme koskaan kuole. Menkää te vaan edellä, me seuraamme. Mutta sen sanon teille — sekä sinulle Infadus että sinullekin Skragga — varokaa virittämästä ansoja meille. Tietäkää, että me tunnemme jokaisen ajatuksenne ja rankaisemme ne samassa tuokiossa, jolloin ne syntyvät aivoissanne. Hän, jolla on paljaat jalat ja puoleksi partaiset kasvot, lähettää salaman välkkyvästä silmästään teihin ja teidän maahanne, hänen noitahampaansa iskevät teihin kiinni ja syövät teidät kaikki, ja noitaputki on puhuva teille ukkosen äänellä ja tappava teidät!"
Mahtava puheeni teki syvän vaikutuksen. Nöyriä he kyllä tähänkin asti olivat olleet, mutta nyt he tuskin uskalsivat silmiään päässä liikuttaa, niin he pelkäsivät noitavoimaamme.