Saavuttuamme keskelle kylää pysähtyi Infadus suuren majan luo, joka sijaitsi hiukan erillään muista majoista.
Ovella hän lausui kovalla äänellä.
"Astukaa sisään, te tähtien pojat, ja suvaitkaa viivähtää hetkinen matalassa majassani. Heti paikalla tarjotaan teille ravintoa — maallista ruokaa ja juomaa — niin ettei teidän tarvitse kiristää vöitänne nälästä. Te saatte hunajaa ja maitoa ja härän sekä muutamia lampaita — se ei ole paljon, valtiaani, mutta meillä ei ole sen parempaa."
"Hyvä, Infadus", sanoin minä. "Me levähdämme mielellämme, pitkä retkemme ilman halki taivaasta maahan on väsyttänyt meitä."
Me astuimme majaan, joka nähtävästi oli järjestetty meitä varten. Parkituista nahoista oli valmistettu mainioita vuoteita ja pesua varten oli vettä yllin kyllin.
Äkkiä kuulimme huutoa ulkopuolelta. Avasimme oven, kurkistimme ulos ja näimme joukon nuoria tyttöjä, jotka kantoivat maitoruukkuja, hunajaa ja paistettuja kakkuja. Heidän jälessään talutti pari nuorta miestä nuorta lihavaa härkää. Yht'äkkiä sivalsi toinen veitsensä ja leikkasi näppärästi eläimeltä kaulan. Muutamassa minutissa oli härkä nyletty ja paloitettu. Maukkain osa lihaa pantiin meidän varallemme, jäännökset jaoin omasta ja toverieni puolesta ympärillämme seisoville sotureille. He taas vuorostaan paloittelivat lihan pienemmäksi ja jakoivat sen kansalle. Se oli "valkoisten miesten lahja".
Umbopa ja nuori kaunis kukualaisnainen alkoivat kiireesti valmistaa ruokaa. He keittivät lihan suuressa savipadassa, joka ripustettiin majan ulkopuolelle sytytetyn nuotion päälle. Kun ruoka oli valmistumaisillaan, lähetimme sanan Infadukselle kutsuen häntä ja Skraggaa aterioimaan kanssamme.
He tulivat heti ja me istuimme pienille jakkaroille — zululaiset istua kyyköttävät yleensä kantapäillään, mutta kukualaiset eivät tee niin. Söimme hyvällä ruokahalulla ja pääsimme taas vähitellen voimiimme. Kylläpä siitä olikin viikkoja vierinyt, kun niin hyvän aterian olimme syöneet!… Infadus oli hyvin puhelias ja kohtelias meille; sitä vastoin huomasimme, että Skragga katseli meitä epäluuloisesti. Hän kuten hänen seuralaisensa oli ensin kauhistunut valkoista ihoamme ja taikatemppujamme luullen meitä mahtaviksikin poppamiehiksi. Mutta kun hän näki meidän syövän, ja juovan aivan kuin muutkin kuolevaiset, näytti hän vähitellen muuttavan mieltään. Aterioidessamme näin hänen koko ajan salaa luovan meihin sangen pahaa ennustavia silmäyksiä. Lyhyesti sanoen: herra Skraggan käytös ei lainkaan miellyttänyt minua.
Aterian aikana huomautti Curtis minulle, että meidän pitäisi ottaa selkoa siitä, tietäisikö vieraanvarainen isäntämme mitään hänen veljensä kohtalosta. Mutta minä sain hänet siitä estetyksi, pidin ylimalkaan viisaimpana odottaa sopivaa tilaisuutta, ennenkuin kävisimme siihen kysymykseen käsiksi.
Päivällisen jälkeen otimme esille piippumme ja vedimme aika sauhut Infaduksen ja Skraggan suureksi kummaksi. Ihmeellistä kyllä, viljelevät kukualaiset tupakkaa sangen suuressa määrässä, mutta tupakanpolton jumalallinen taito on heille tuntematon. He käyttävät tupakkaa vain nuuskaksi; ei vanha päällikkö eikä Skragga tunteneet sitä samaksi aineeksi, jolla me täytimme piippumme.