Viimein kysyin Infadukselta, koska hän luuli meidän voivan jatkaa matkaamme, ja suureksi ilokseni hän vastasi, että seuraavana aamuna lähtisimme kulkemaan. Hän oli jo lähettänyt kaksi sanansaattajaa ilmoittamaan kuningas Twalalle tulostamme. Twala oleskeli nykyään Luh nimisessä pääkaupungissaan, jossa piakkoin kesäkuun alkupäivinä, aiottiin viettää kukualaisten suurta jokavuotista juhlaa. Tähän tilaisuuteen kokoontuivat kaikki valtakunnan soturit; ja kuningas piti sotaväen tarkastuksen; vaan muutamia osastoja jätettiin vartioimaan maan pohjoisrajaa. Juhlan yhteydessä vietettiin niinkutsuttu "noita-ajo", josta vielä aion kertoa tarkemmin.
Infadus ilmoitti siis meille, että meidän tuli lähteä aamunkoitteessa. Hän aikoi seurata meitä ja arveli, että me kyllä voisimme saapua Luhiin parin vuorokauden kuluttua, ellei jotain erityistä estettä sattuisi tiellä; voisihan esimerkiksi joku virta tulvata yli reunainsa, kuten usein tapahtui, ja silloin olisi vaikea päästä yli.
Sitten toivottivat Infadus ja Skragga meille hyvää yötä ja menivät matkoihinsa. Samassa tuokiossa heittäysimme vuoteillemme ja olimme, pian sikeässä unessa.
Emme kuitenkaan kaikki neljä, yksi meistä valvoi. Eihän voinut tietää, mitä nämä kukualaiset — ystävällisyydestään huolimatta — saattoivat keksiä.
Mutta Jumalan kiitos — pelkomme oli aiheeton. Yö kului hiljaa ja rauhallisesti; ei meille tapahtunut mitään pahaa.
YHDEKSÄS LUKU.
Kuningas Twala.
Minä en ryhdy seikkaperäisesti kuvailemaan kaikkea mitä saimme kokea matkallamme Luhiin. Matka kesti aivan oikein kaksi päivää ja kävi koko ajan pitkin "suurta maantietä" — Salomon tietä, joka leikkaa kukualaisten maan kahtia. Maa tuli yhä viljavammaksi ja kauniimmaksi, mitä kauemmaksi kuljimme, yhä tiheämpään kohosi suuria, väkirikkaita, vihantien vainioiden ympäröimiä kyliä.
Kaikki nämät kylät olivat rakennetut saman suunnitelman mukaan, ne olivat aivan yhtäläiset kuin ensimäinen, johon olimme saapuneet, jokaista kylää vartioi vahva sotajoukko. Kuningas Twalan valtakunnassa oli näet jokainen sotakuntoinen mies soturi, ja koko miespuolinen osa kukualaiskansaa oli valmis milloin tahansa lähtemään taisteluun. Matkallamme tapasimme tuhansittain sotilaita, jotka myös aikoivat pääkaupunkiin ollakseen läsnä suuressa sotaväen tarkastuksessa ja vuosijuhlassa.
Seuraavan päivän illalla lepäsimme hetkisen eräällä mäen harjalla, jonka yli tie kulki. Täällä näimme kauniin, viheriän, hedelmällisen tasangon. Tasangon keskellä kohosi Luh. Ollakseen afrikalainen kraali oli se varsin suuri, se oli ainakin peninkulman ympärimitaten, sitä ympäröi koko joukko pienempiä kraaleja. Nämä esikaupungit olivat tavallisesti tyhjät, ainoastaan juhlallisissa tilaisuuksissa — kuten nyt vuosijuhlan aikana — majoitettiin niihin pääkaupunkiin tulvivat sotilaat. Kylän takana puoli peninkulmaa pohjoiseen päin, saatoimme nähdä hevosenkengänmuotoisen kummun, jolle kohtalo oli määrännyt tärkeän osan minun ja toverieni vaarallisella seikkailuretkellä kukualaisten maassa. Luh oli erinomaisen kauniilla paikalla, kaupungin läpi juoksi suuri virta, kenties sama, josta olimme nähneet välähdyksen seistessämme korkealla Sheban povella.