Kauempana pohjoisessa, noin 14-15 peninkulmaa Luhista, kohosi kolme suurta lumivuorta, aivan kolmikannassa keskenään. Ne eivät olleet pyöreät ja tasaiset kuten Sheban povi vaan jyrkät ja rosoiset.
En saanut silmiäni käännetyksi näistä kolmesta lumipeitteisestä kukkulasta — ja samoin oli totta vie myös Curtisin ja Godin laita. Infadus huomasi, että katselimme niitä, ja virkkoi:
"Te katselette noita kaukaisia vuoria? Me olemme antaneet niille nimen 'Kolme noitaa', ja niiden luona päättyy suuri maantie."
"Miksi se päättyy?" kysyin.
"Elkää sitä minulta kysykö!" sanoi vanhus olkapäitään kohottaen. "Vuoret ovat täynnä onkaloita ja niiden sisimmässä sisuksessa on syvä luola. Sinne menivät muinoin viisaat miehet hakemaan sitä, jonka vuoksi he olivat tulleet tähän maahan. Ja sinne haudataan nykyään meidän kuninkaamme. Paikka kutsutaan 'Kuoleman asunnoksi'."
"Mitä etsivät viisaat miehet täältä?" kysyin minä innokkaasti.
"En tiedä. Valtiaani, jotka tulevat tähdistä, tietänevät sen", sanoi hän luoden ovelan silmäyksen meihin. Nähtävästi hän tiesi jotain, vaikka ei tahtonut puhua sen enempää tästä kysymyksestä.
Minä tekeydyin hirveän viisaan näköiseksi ja sanoin: "Olet oikeassa, Infadus. Ylhäältä tähdistä näemme melkein kaikki, mitä täällä maan päällä tapahtuu. Ja mitä me emme näe, siitä kuulemme. Siten olen esimerkiksi kuullut, että muinaisajan viisaat miehet tulivat tähän maahan ja noille vuorille löytääkseen välkkyviä kiviä ja keltaista metallia…"
"Valtiaani on viisas", kuului vastaus. Ja vanha päällikkö jatkoi varovasti kylmällä äänellä. "Minä olen vain maanlapsi enkä tunne moisia asioita. Mutta Gagul tietää — vanha Gagul, joka ei koskaan kuole. Puhukoon valtiaani hänen kanssaan, kun saavumme kuninkaan kaupunkiin; hän on melkein yhtä viisas kuin te." Näin sanoen hän pyörähti kantapäällään ja meni matkoihinsa.
Heti kun hän oli mennyt, käännyin minä matkakumppanieni puoleen ja sanoin viitaten vuoriin: "Siinä ovat kuningas Salomon kaivokset."