Mutta äkkiä häirittiin meitä unelmissamme. Kohtelias ystävämme Infadus astui luoksemme ja ehdotti, että me nyt jo jatkaisimme matkaamme pääkaupunkiin, missä meille oli varattu yömaja.
"Kuu paistaa nyt niin kirkkaasti", sanoi hän, "että me emme kompastu tiellä".
Sanottu ja tehty. Läksimme matkaan ja tunnin kuluttua olimme saapuneet erääseen Luhin esikaupungeista. Kaupunki itse näytti suurenmoiselta; ylt'ympäri sitä leimusi nuotio nuotion vieressä — ikäänkuin valtava tulikehä. Nyt saavuimme vallihaudalle; nostosillalla seisoi soturi vartioimassa. Tuimalla äänellä huusi hän vastaamme: "Ken siellä?" Infadus lausui tunnussanan, jolloin nostosilta laskettiin, ja me pääsimme yli. Tulimme kaupungin pääkadulle, mutta vielä emme pysähtyneet; vasta kun olimme astuneet puoli tuntia ja kulkeneet satojen majojen ohi, seisahtui Infadus vihdoin kapealle portille. Sen sisäpuolella oli koko joukko majoja, jotka ympäröivät pientä pihamaata. Siinä oli meidän asuntomme.
Me astuimme pihalle. Huomasimme nyt, että jokainen meistä oli saanut oman majansa itseään varten, vieläpä oikein tilavan ja mukavan; lattialle oli levitetty useampia kerroksia tuoksuvia heiniä ja niiden päälle parkittuja nahkoja. Ensi työksemme peseydyimme, kun se oli tehty, tuli joukko nuoria tyttöjä luoksemme. He toivat paistettua lihaa ja paahdettuja jauhokokkareita puulautasilla.
Iskimme hyvällä ruokahalulla kiinni alku-asukkaiden herkkuihin, ja kun olimme syöneet ja juoneet, nostatimme kaikki vuoteet samaan majaan ja heittäysimme sitten makuulle. Eipä kestänyt montakaan silmänräpäystä ennenkuin vaivuimme sikeään uneen, väsyneet ja uniset kun olimme rasittavan päivämatkan jälkeen.
Aurinko oli jo korkealla taivaalla, kun viimein heräsimme. Vuoteemme ääressä seisoivat eilisiltaset ystävämme, heidät oli lähetetty auttamaan meitä pukeutumisessa.
Olisittepa nähneet miltä God tällä hetkellä näytti. "Pukeutumisessa!" toruskeli hän. "Pukeutumisessa? Tätäkö he kutsuvat pukeutumiseksi? Kun ei ihmisellä ole muita vaatteita kuin villapaita ja saapaspari, niin ei todellakaan kannata tulla puhumaan pukeutumisesta… Ettekö voisi pyytää näitä tyttösiä tuomaan housuni, Allan?"
Minä tein niin, mutta housut eivät olleet saatavissa. Ne olivat kuten mitkäkin pyhät esineet heti viety kuninkaalle. Muuten ilmoittivat neitoset, että kuningas suvaitsi vastaanottaa meidät aamupäivällä.
Neitosten suureksi kummaksi ja mielipahaksi pyysimme heidät poistumaan kunnes olimme pukeutuneet. God parka näki sittenkin eniten vaivaa, vaikka hän ei tarvinnut monta minuuttia ennenkuin oli vaatteissa. Hänen täytyi näet ajaa partansa toisin sanoen oikean posken parta. Vasempaa kielsimme häntä Herran nimessä veitsellään koskemasta, siinä kasvoi nyt oikein muhkea poskiparta.
Me toiset tyydyimme vähempään, pesimme ja harjasimme itsemme vain oikein perinpohjaisesti. Curtisin kullankeltaiset hiukset olivat kasvaneet niin pitkiksi, että ne ulottuivat melkein hartioille, ja hän muistutti nyt enemmän kuin koskaan ennen muinaisajan viikinkiä. Minäkin olin saanut aimo parran; harmaat viikseni eivät tavallisesti ole puolta tuumaa pitemmät, mutta nyt ne olivat kokonaisen tuuman pituiset.