"Se vierähti kädestäni vahingossa", änkytti soturi. "Minä en voinut sille mitään, oo sinä mustan lehmän vasikka!"
"Sen tapaturman saat sinä maksaa! Sinä olet saattanut minut naurunalaiseksi. Sinun pitää kuoleman!"
Nuorukainen tiesi, etteivät rukoukset auttaisi. "Minä olen kuninkaan härkä", kuiskasi hän melkein kuulumattomasti.
Nyt kutsui kuningas poikansa Skraggan luokseen. "Näytä minulle taitoasi", sanoi hän kamalasti hymyillen. "Heiluta keihästäsi ja tapa tämä kurja koira".
Skraggan irvistys oli yhtä inhoittava kuin hänen ilkeän isänsä. Hän kohotti keihäänsä, nuori soturi parka peitti käsillään silmänsä ja odotti vavisten loppuaan. Me olimme kauhusta kivettyneet nähdessämme moista raakuutta.
Kahdesti heilautti kuninkaanpoika keihästään ja heitti sitten raskaan murha-aseensa uhriaan kohti. Se osui nuorukaista sydämeen ja tunkeutui selästä lävitse. Hän ponnahti kohoksi, levitti käsivartensa ja kaatui kuolleena maahan. Sotajoukossa kuului hiljainen mutina, se vyöryi rivistä riviin ja kuoli viimein. Rikos oli tehty, ruumis makasi maassa, ennenkuin edes olimme oikein ennättäneet tajuta mistä oli kysymys. Curtis hypähti pystyyn vihasta vavisten, mutta istuutui jälleen — mitäpä hän olisi voinut tehdä?
"Se oli mainio heitto", sanoi kuningas. "Viekää ruumis pois!"
Neljä miestä astui esille, he nostivat kaatuneen toverinsa ja kantoivat hänet syrjään.
Nyt vinkui marakatti taas: "Peittäkää verijäljet! Kuningas on langettanut tuomionsa. Kuningas on rangaissut pahantekijän."
Heti astui muuan nainen esille majan takaa kantaen ruukkua, joka oli täynnä kalkkikivijauhoa. Hän siroitti sitä veripilkuille, kunnes ne peittyivät näkymättömiin.