Ei Twalakaan pitänyt ehdotuksestani; hän rypisti kulmakarvojaan ja vaipui mietteisiin. Sitten hän huusi:
"Tuokaa tänne nuori härkä!"
Kaksi miestä kiiti nuolen nopeudella täyttämään kuninkaan käskyä.
Minä löin Curtisia olalle sanoen hänelle:
"Tällä kertaa, Sir Henry, saatte te ampua. Näyttäkää tuolle mustalle hirviölle, etten minä ole ainoa velho joukossamme."
Curtis otti pyssynsä ja valmistautui ampumaan.
"Kunpa en vain ampuisi väärään", sanoi hän.
"Teidän täytyy osua", kuiskasin hänelle. "Ja joskin ensimäisen laukauksen kävisi hullusti, on teillä vielä toinen kuula jälellä. Laukaiskaa se sitten heti. Mutta elkää ampuko, ennenkuin härkä kääntää kylkensä".
Kesti tuokion aikaa, ennenkuin näimme härän, joka juoksi täyttä vauhtia aituuksen porttia kohti. Mutta tuskin se oli päässyt portin sisäpuolelle, kun se pysähtyi ällistyneenä. Se nosti turpansa ilmaan ja mylvi. Nähtävästi se pelkäsi suurta ihmisjoukkoa, eikä tiennyt minnepäin kääntyä.
"Nyt on paras hetki!" kuiskasin minä Curtisille. Hän nosti pyssyn poskelleen — tuima laukaus — ja härkä kellahti selälleen. Kuula oli osunut kylkiluiden väliin ja tehnyt perinpohjin tehtävänsä. Hämmästyksen huuto kaikui yli kentän, kuiskailtiin ja mutistiin; moista temppua ei oltu kukualaisten maassa nähty eikä kuultu.
Levollisesti käännyin Twalan puoleen.