Ja näin jatkui tätä inhoittavaa näytelmää, kunnes noin sata ruumista makasi takanamme. Olen kuullut puhuttavan roomalaisten gladiaattorinäytelmistä ja espanjalaisista härkätaisteluista, mutta uskallanpa väittää, etteivät ne olleet puoleksikaan niin julmia kuin kukualaisten noidan-ajo. Me olimme niin kauhistuneet, ettemme osanneet hillitä itseämme, vaan nousimme kerran ylös ja koetimme keskeyttää verisen näytelmän.
Mutta Twala vastasi tuimalla äänellä:
"Antakaa oikeuden täyttää tehtävänsä. Nuo koirat ovat velhoja ja pahantekijöitä — ja heidän täytyy kuolla!" Ja siihen täytyi meidän tyytyä.
Keskiyön aikana keskeytettiin kammottava ajo. Luulimme jo, että kaikki oli lopussa, mutta erehdyimme. Ihmeeksemme näimme vanhan Gagulin nousevan kyyrysiltään ja horjuvan sauvan nojassa aukealle paikalle. Oli ihmeellistä nähdä, kuinka tämä kamala korppimainen olento vähitellen sai voimia, niin että hän, vaikka olikin ikivanha, lopulta syöksyi eteenpäin melkein yhtä ketterästi kuin hänen tuhoa tuottavat toverinsakin. Hän juoksi edestakaisin itsekseen hyräillen. Äkkiä hän harppasi erään päällikön luo, joka seisoi sotilaittensa edessä ja sivalsi häntä vitsallaan. Kun miehistö näki tämän, kuului hillitty murina, mutta ei mikään auttanut — hänkin raastettiin kuninkaan eteen ja surmattiin. Ja hän oli kuitenkin rikas ja arvossa pidetty mies ja sen lisäksi kuninkaan serkku.
Hän surmattiin niinkuin sanottu, ja kuningas laski satayksi. Gagul hyppeli edes takaisin, vähitellen hän lähenemistään läheni meitä.
"Saattepa nähdä, että tuo vanha velho aikoo harjoittaa temppujaan meidänkin suhteemme", huudahti God kauhistuneena.
"Lörpötystä", sanoi Curtis.
Mutta se ei ollut niinkään vaan lörpötystä. Minun täytyy tunnustaa, että sydän kurkussa seurasin vanhan noidan hyppyjä, sillä lähemmäksi, yhä lähemmäksi meitä hän tanssi. Muistelin kaatuneitten sankkaa joukkoa ja selkäpiitäni karmi.
Nyt oli Gagul aivan edessämme. Hän muistutti koukeroista sauvaa, joka oli saanut eloa, hänen ilkeät silmänsä kiiluivat. Mitä hän aikoi? Koko tuo suunnattoman suuri ihmisjoukko seurasi hänen liikkeitään henkeään vetämättä. Mitä oli tapahtuva? Viimein hän pysähtyi ja viittasi.
"Keneen hän viittaa?" sanoi Curtis hiljaa. Silmänräpäyksen kuluttua ei siitä ollut epäilystä. Noita harppasi välitsemme Umbopan eli Ignosin luo koskettaen häntä oksallaan.