"Minä lupaan, Inbuku ystäväni, ennenkuin olen kuullutkaan mitä tahdot", sanoi Ignosi.
"Lupaa minulle, ettet sinä, jos saavutat tarkoituksesi ja tulet tämän maan kuninkaaksi, koskaan käyttäydy niin, kuin tänä yönä olemme nähneet Twalan tekevän. Lupaa minulle, ettet koskaan hallitukseen päästyäsi, pane toimeen 'noidan-ajoja'. Lupaa minulle, ettet tapa ketään ihmistä, ennenkuin ensin kuulet, millä hän voi itseään puolustaa."
Ignosi katseli hetkisen miettivästi eteensä, kuin olin kääntänyt hänelle Curtisin sanat. Sitten hän vastasi hitaasti ja ajattelevasti:
"Musta mies ja valkoinen mies eivät ajattele samalla lailla, Inkubu. Me emme myöskään pidä elämää samassa arvossa kuin te. Kuitenkin minä lupaan sinulle, että mikäli minusta riippuu, eivät 'noitain hakijat' koskaan enää saa harjoittaa veristä ammattiaan kukualaisten maassa, eikä kukaan mies ole heittävä henkeänsä tuomiotta."
"Se on siis päätetty!" sanoi Curtis puristaen Ignosin kättä, "ja nyt levätkäämme hetkinen."
Me heittäytyimme nyt vuoteillemme lepäämään ja läpiväsyneet kun olimme, vaivuimme pian sikeään uneen ja nukuimme, kunnes Ignosi yhdentoista ajoissa meidät herätti. Yks kaks hieroimme unen silmistämme, peseydyimme ja söimme vankan aterian — kuka ties koska taas saisimme syödäksemme. Sitten menimme alas raikkaaseen ilmaan ja katselimme miltä aurinko näytti. Suureksi suruksemme se paistaa helotti kirkkaasti ja näytti erittäin tyytyväiseltä. Eipä siltä näyttänyt, kuin aikoisi pimetä.
"Toivoisinpa, ettet ole saattanut meitä pulaan, God", sanoi Curtis.
"Väärille profetoille käy hyvin usein hullusti."
"Jos ei se pimene, olemme hukassa", sanoin minä surullisesti, "sillä niin totta kuin tässä seisomme, kertoo joku päälliköistä koko jutun kuninkaalle ja silloin tapahtuu toisenlainen auringonpimennys, joka ei liene meille kovinkaan mieluinen, siitä saatte olla varmat. Niin, niin, tämä ei ole leikin asia."
Me palasimme majaamme ja pukeuduimme rautapaitoihin, jotka hänen majesteettinsa oli meille antanut; niiden päälle puimme tavalliset vaatteet. Tuskin olimme saaneet vaatteet yllemme, kun Twalalta tuli sanansaattaja, joka käski meidän tulla kuninkaan kraaliin. Tyttöjen tanssi oli alkamaisillaan.
Me otimme pyssymme ja pistimme taskuihimme runsaasti ampumavaroja, ettemme olisi aseettomia, jos meidän, kuten Infadus oli arvellut, täytyisi paeta pois kaupungista. Näin varustettuina läksimme juhlaan, näöltämme levollisina ja tyyninä, mutta oikeastaan sangen levottomina ja pamppailevin sydämin.