"Pankaa tanssi alkuun!" huusi hän. "Miksi ette tanssi?"
Samassa silmänräpäyksessä juoksivat seppelöidyt tytöt esille, he muodostivat pitkiä ketjuja ja tanssivat kevein askelin meitä kohti laulaen vienolla äänellä ja heiluttaen hentoja palmunoksia ja valkoisia liljoja. Pian oli tanssi täydessä kulussa; tytöt pyörähtelivät kevyesti toistensa sivuitse, kaartelivat edes takaisin, riensivät toisiaan vastaan ja palasivat taas paikoilleen sulavin liikkein tepastellen. Viimein he pysähtyivät, ja nyt astui suloinen nuori tyttö toisten joukosta kuninkaan eteen ja alkoi tanssia yksin. Hän tanssi erittäin viehättävästi; hän oli pitkä, hoikka ja sulavaliikkeinen ja notkea kuin ruoko. Hän tanssi kauan; viimein hän uupuneena lopetti, ja silloin astui toinen nuori tyttö näyttämään taitoaan, hänen jälkeensä kolmas, ja sitten yhä uusia. Mutta ei kukaan heistä ollut niin kaunis ja viehättävä kuin ensimäinen.
Kuningas kohotti kätensä, kääntyi meihin ja kysyi: "Kuka oli teidän mielestänne kaunein, valkoiset miehet?".
"Ensimäinen", vastasin minä varomattomasti. Samassa silmänräpäyksessä kaduin, että olin sen sanonut, sillä muistin Infaduksen sanat, että kaunein nainen uhrattaisiin "mykille".
"Ensimäinen", toisti Twala, "siis ovat minun ajatukseni kuten teidän ajatuksenne, ja minun silmäni näkee kuten teidän silmänne. Hän on kaunein — ja siksi hänen täytyy kuolla!"
"Niin kuolla! Hänen täytyy kuolla!" vinkui Gagul ja tuijotti terävillä silmillään tyttöraukkaan, joka ei vielä aavistanut julmaa kohtaloaan. Hän seisoi 20-30 askeleen päässä meistä leikkitoveriensa joukossa ja nyppi ajatuksissaan rikki kukkaa, jonka oli irroittanut seppeleestään. Lehti lehdeltä se hajosi tuuleen…
"Mitä kuulen, kuningas Twala?" huudahdin minä. "Pitääkö hänen kuolla? Kuolla, — siksi että hän on tanssinut niin somasti. Olisihan julmaa palkita hänet kuolemalla."
"Julmaa!" toisti Twala purskahtaen nauruun. "Kuka puhuu julmuudesta? Hänen täytyy kuolla, sillä nuo kivi-olennot tuolla (hän viittasi kolmeen kaukaiseen vuorenkukkulaan) vaativat uhrinsa. Elleivät he saa kauneinta tyttöä, on onnettomuus ja kuolema kohtaava minua ja minun taloani. Näin kuuluu kansamme vanha ennustus. Ellei kuningas neitotanssin päivänä uhraa kauneinta neitoa vanhoille, jotka suojaavat ja vartioivat vuoria, silloin kukistuu hänen huoneensa! Veljeni, joka oli ennen minua kuningas, ei uhrannut, naisen kyyneleet liikuttivat häntä — sen vuoksi kohtasi onnettomuus häntä ja koko hänen huonettaan ja minä tulin kuninkaaksi — hänen sijaansa. Ei hänen täytyy kuolla!" Hän kääntyi vartioihinsa huudahtaen: "Tuokaa hänet tänne!" Sitten hän huusi Skraggalle: "Teroita keihääsi!"
Kaksi kookasta sotilasta astui nuoren tytön luo. Nyt vasta hän huomasi, mikä kohtalo häntä uhkasi. Hän päästi sydäntä särkevän huudon ja hypähti notkeasti sivulle paetakseen sotamiesten kouria. Mutta nämä estivät hänen pakonsa, tarttuivat karkein käsin hänen hentoon ruumiiseensa ja kuljettivat itkevän tytön kuninkaan jalkain juureen.
"Mikä on nimesi, tyttö?" kähisi Gagul. "Häh, etkö aio vastata? Onko kielesi sijoiltaan? Vai tahdotko, että kuninkaan poika heti lennättää keihäänsä?"