Mutta God ei häntä kuullut. Infaduksen rukoukset kaikuivat kuuroille korville. God oli itsepäinen — hän tahtoi saada housunsa. Ja siitä päivin saivat kukualaiset suureksi surukseen vain yhden ainoan kerran ihailla hänen "kauniita, valkoisia sääriään", mutta siitä tuonenpana… Tästä lähtien nuo kelpo ihmiset saivat tyytyä hänen toiseen poskipartaansa, hänen lasisilmäänsä ja noitahampaisiinsa.
Suloisiin muistoihin vaipuneena tuijotti Infadus Godin sääriin, kunnes viimeinenkin välähdys niiden valkoisesta nahasta oli kadonnut housuihin; näytti siltä, kuin olisi päällikkö tahtonut painaa mieleensä, miltä ne näyttivät, nuo ihmeelliset sääret. Sitten hän ilmoitti meille kutsuneensa sotajoukon kokoon julistaakseen heille, että päälliköt olivat yhteisestä suostumuksesta päättäneet nostaa kapinan julmaa Twalaa vastaan. Samalla he aikoivat esittää sotilaille valtakunnan laillisen perijän, Ignosin.
Puolen tunnin kuluttua seisoi koko sotavoimamme, kaikkiaan noin 20,000 miestä, kukualaisten parhaimmat sotilaat, rivissä suurella aukealla paikalla, jonne mekin ohjasimme askeleemme. Olkapää olkapäätä vasten seisoivat sotilaat pitkissä riveissä, jotka muodostivat puolipiirin ympärillemme. Meidän rinnallamme seisoivat sotajoukon päälliköt ja päällysmiehet.
Infadus korotti äänensä ja alkoi puhua. Sujuvalla kaunopuheisuudella hän kuvaili kokoontuneille kukualaisille, kuinka julmasti Twala oli surmannut Ignosin isän, ja kuinka hänen vaimonsa ja pikkupoikansa oli täytynyt paeta erämaahan. Sitten hän kuvaili, kuinka maa huokaili ja kärsi Twalan hallituksen ikeessä — kertoi edellisen yön juhlasta, jossa niin moni maan parhaimmasta pojasta oli saanut surmansa kuninkaan ja hänen kätyriensä kädestä. Vielä kertoi Infadus valkoisista tähtimiehistä, jotka olivat nähneet kukualaisten kurjuuden ja päättäneet rientää onnettoman kansan avuksi. He olivat — sanoi vanhus — ottaneet mukaansa maan oikean kuninkaan, Ignosin, ja olivat johdattaneet hänen jalkansa taivaan korkuisten vuorten yli. Näyttääkseen valtaansa ja pelastaakseen Fulatan nuoren elämän he olivat käyttäneet loihtutaitoaan ja sammuttaneet auringon valon; he olivat surmanneet kuningas Twalan ilkeän pojan Skraggan; ja nyt he olivat luvanneet auttaa kukualaisia kukistamaan Twalan ja korottamaan Ignosin kukualaisten kuninkaaksi.
Infaduksen puhe herätti vilkasta hyväksymistä. Sen jälkeen astui Ignosi esille ja alkoi puhua. Hän puhui samaan henkeen kuin hänen setänsäkin ja lopetti näillä sanoin:
"Päälliköt ja sotilaat! Te tunnette nyt ajatukseni ja olette kuulleet sanani. Valitkaa nyt minun ja hänen välillään, hänen, joka istuu minun valta-istuimellani, joka surmasi oman veljensä ja ajoi hänen turvattoman vaimonsa ja pienokaisensa erämaahan, nälkään ja puutteeseen. Minä olen kuninkaanne — sen tietävät nämä päälliköt, jotka ovat nähneet käärmeen merkin kiemurtelevan uumillani. Jos en olisi oikea kuninkaanne, vaan julkea valehtelija, luuletteko näiden valkoisten miesten loihtukeinoineen silloin minua auttavan? Oo päälliköt ja sotilaat! Te näette vielä pimeyden, joka laskeutui maahan peittääkseen pakoamme Twalan ilkeältä silmältä."
"Me näemme sen!" huusivat soturit.
"Minä olen kuninkaanne, minä sanon teille, minä olen kuningas", jatkoi Ignosi ja ojensi samalla kookasta vartaloaan kohottaen välkkyvää sotakirvestään päänsä yli. "Jos joku teistä sanoo, etten minä ole kuningas, hän astukoon rivistä ja taistelkoon kanssani. Hänen verensä olkoon vielä yksi todistus siitä, että puheeni on tosi. Astukoon hän esiin! Astukoon esiin!" Ja Ignosi heilutti raskasta kirvestään, niin että sen terä päivänpaisteessa välkkyi kuin hopearengas hänen päänsä päällä.
Mutta ei kukaan astunut esiin — ei kukaan epäillyt hänen sanojensa totuutta, ja Ignosi jatkoi:
"Niin, minä olen teidän kuninkaanne, ja jos tahdotte taistella rinnallani, niin palkitsen teille runsaasti, jos voitamme. Jos kaadutte kaadun minä kanssanne! Ja tämän lupauksen teen teille: Kun minä istun isäni valta-istuimella, silloin on murhien ja väkivallan aika kukualaisten maassa ohi. Ei koskaan tarvitse teidän niinkuin nyt huutaa oikeutta ja saada väkivaltaa, väkivaltaa ja uudestaan väkivaltaa. Noitainhakijat eivät enää milloinkaan ole saattavat teitä surman suuhun. Ei kukaan ole koskaan heittävä henkeään, ellei hän ole rikkonut maan lakia vastaan. Jokainen mies ja jokainen vaimo on turvallisena nukkuva majassaan. Oletteko valinneet, päälliköt ja sotilaat?"