Enpä tiedä, kannattaako ollenkaan kertoakaan, miten kulutimme seuraavat neljä päivää, sillä ne olivat niin yksitoikkoiset. Sanon vain, että ne olivat elämäni kurjimmat päivät, joita ajatellessani mieleeni muistuu vain ankara raadanta, tukahduttava helle, moskiitot ja koko kurjuus. Maisemat ympärillämme eivät olleet lainkaan muuttuneet ja minne vain katsoimmekin, oli edessämme sama lohduttoman autio suo, jolla ei näyttänyt loppua olevankaan. Nautimme päivittäin suuret annokset kiniiniä ja vatsaa pehmittäviä lääkkeitä ja tämä menettelymme samoin kuin tuo raskas työ, joka täytyi joka päivä suorittaa, pelasti meidät kuumeesta ja kuolemasta. Kun olimme kolme päivää tunkeutuneet eteenpäin kanavaa myöten, näimme kaukana taivaanrannalla suousvien läpi häämöttävän pyöreän kukkulan, joka neljännen päivän iltana näytti olevan meistä noin kolmenkymmenen penikulman päässä. Pysähtyessämme olimme niin sanomattoman uupuneet, ettemme enää jaksaneet ajatellakaan mitään. Meistä tuntui vain, ettemme jaksaisi turvonneilla ja vereslihalle hankautuneilla käsillämme raastaa venettämme enää tuumaakaan eteenpäin. Olimme jo niin epätoivon ja kurjuuden tylsistyttämät ja varmat kuolemastamme näiden hirveiden soiden keskellä, että toivoimme kuoleman pian lopettavan kärsimyksemme. Tilanteemme oli niin kamala, etten usko kenenkään valkoisen miehen toivovan joutuvansa sellaiseen. Heittäytyessäni kuolettavan uupumuksen valtaamana veneen pohjalle pitkäkseni minä kirosin katkerasti mielettömyyttäni, että olin ollenkaan ryhtynytkään tähän hullun yritykseen, joka varman vakaumukseni mukaan päättyisi meidän kaikkien kuolemaan tässä kauheassa erämaassa. Ennenkuin vaivuin horroksiin minä muistaakseni ajattelin, miltä tässä onnettomassa veneessä mahtoi näyttää kolmen kuukauden päästä tästä yöstä lukien. Tähän vaipuisi veneemme vähitellen liejuun puolillaan auenneista liitoksista vuotanutta haisevaa vettä, joka huuhtelisi mädäntyneitä luitamme. Niinkö murheellinen piti kauniin veneemme lopun olla ja niinkö onnettomasti piti miesten käydä, jotka olivat lähteneet taruja tutkimaan ja syntyjä syviä saamaan!
Olin jo kuulevinani, kuinka vesi heilutteli vaalenevia luitamme kalahutellen niitä toisiinsa ja kalkuttaen minun kalloani Mohammedin kovaa kalloa vastaan, kunnes tämä kiukustuneena pyörähti minuun päin ja sanoi irvistävin ikenin tuijottaen minuun tyhjillä silmäkuopillaan, että kuinka minä, kristitty koira, rohkenin häiritä oikeauskoisen viimeistä unta. Aukaisin silmäni ja tuo kamala uneni sai minut pelosta värisemään, mutta samassa näin jotakin, mikä ei ollut unta ja vavahdin sydänjuuriani myöten, sillä kaksi suurta hehkuvaa silmää tuijotti minuun pimeässä. Syöksyin ylös ja karjaisin kauhusta ja pelosta, niin että toisetkin heräsivät ja hyppäsivät säikähtyneinä ja unenpöpperöisinä seisoalleen. Samassa näin kirkkaan teräksen välähtävän ja leveäkärkinen keihäs painui kurkulleni. Toisia näkyi välähtelevän sen takana ja kun silmäni olivat tottuneet pimeään, näin rannalla tumman, aavemaisen joukon.
"Hiljaa", sanoi eräs ääni arabiankielellä, "keitä olette te, jotka tulette tänne veden päällä uivassa aluksessa? Vastaa tahi kuole", ja keihään kärki painui yhä lujemmin kurkulleni aiheuttaen kylmän väristyksen koko ruumiissani.
"Me olemme rauhallisia matkamiehiä ja sattumalta eksyimme tänne", vastasin minä mahdollisimman selvällä arabiankielellä, jota ahdistajani näytti ymmärtävän, sillä hän käänsi päätään ja sanoi eräälle taampana seisovalle kookkaalle olennolle:
"Isä, tapanko?"
"Mikä on heidän ihonsa väri?" kysyi miehekäs ääni.
"Valkoinen."
"Älä satuta kättäsi heihin", vastasi ääni. "Aurinko on neljästi noussut ja neljästi laskenut sen jälkeen kuin minulle saatettiin tällainen sana 'Hänellä-jota-täytyy-totella': 'Valkoiset miehet tulevat pian; kun he tulevat, niin älkää tappako heitä.' Heidät on vietävä maahan, jota 'Hän-jota-täytyy-totella' hallitsee. Saata miehet tänne, samoinkuin kaikki mitä heillä mukanaan on."
"Tule", sanoi mies taluttaen minut melkein vetämällä veneestä ja saman ystävällisen kohtelun näin myös tulevan tovereideni osaksi.
Rannalle oli kokoontunut noin viisikymmenmiehinen joukko, jokaisella aseenaan pitkä keihäs; mikäli minä pimeässä saatoin nähdä, olivat miehet kookkaita ja vahvarakenteisia sekä verraten vaaleita. Vyötäisiä suojeleva leopardin talja oli heidän ainoa verhonsa.