Nämä kylmän ivalliset huomautukset, jotka olivat Ayeshan käsittämättömän pitkän iän ja kokemusten mukaiset, eivät miellyttäneet minua, ja minä vastasin lujasti, ettei meidän taivaassamme ollut avioliittoa eikä muutakaan sentapaista hulluttelua.
"Eikö taivas silloin olisikaan taivas, tarkoitat?" naurahti hän. "Häpeä toki, Holly, ajatella noin tuhmasti meistä naisraukoista? Avioliittoko siis muodostaakin taivaan ja helvetin rajan? Mutta lopettakaamme nyt tämä hyödytön kiisteleminen. Meillä ei ole nyt aikaa väitellä eikä keksiä sukkeluuksia. Kumma mies, kun aina inttää ja haraa vastaan! Oletko sinä näiden aikojen ajattelijoita, koska sinulla on niin merkillisen kiivas halu väitellä kaikesta? Tuon tytön täytyy joka tapauksessa kuolla. Minähän voin kyllä ilman muuta ottaa häneltä hänen rakastajansa, mutta jos hän jää eloon, niin Kallikrates saattaa välistä muistella häntä ja sitä minä en voi sietää. Herrani ajatuksissa ei saa ketään toista naista olla — hän on minun; ainoastaan minun. Tyttö on saanut maistaa rakkauden suloisesta maljasta ja voi olla tyytyväinen, sillä hetkenkin rakkauden hurma on parempi kuin vuosisatojen yksinäisyys. Hänen hetkensä on lyönyt."
"Ei, ei!" huusin minä, "tämähän olisi inhoittava rikos ja rikosta seuraa aina rangaistus. Oman itsesi tähden minä rukoilen, älä ryhdy semmoiseen."
"Onko sitten rikos, sinä typerä mies, poistaa tieltään henkilö, joka on sinun ja ikävöimäsi päämaalin välillä? Silloinhan on koko elämämmekin vain jatkuva rikosten sarja, sillä joka päivä me tuhoamme jotakin voidaksemme elää. Maailmassa ovat lopulta vain vahvimmat jäljellä. Heikkojen täytyy hävitä ja tuhoutua elämän taistelussa, sillä maailma on hedelmineen vain väkeviä varten. Jokainen suureksi kasvanut puu on tukahduttanut ainakin parikymmentä pienempää voidakseen itse rauhassa kukoistaa. Valtaa ja kunniaa tavoittelemaan me riennämme niiden ruumiiden yli, jotka ovat kilpailussa sortuneet ja tuhoutuneet; ravintommekin me riistämme nälkään nääntyvien lapsosten suusta. Sellainen on elämämme, kun sitä kaunistelematta katselemme. Sinä sanot pahan synnyttävän vain pahaa ja rikosta seuraavan rangaistuksen, mutta siinä olet väärässä. Rikokset voivat aikaansaada monta hyvää ja hyvyydestä johtuu taas paljon pahaa. Jonkun itsevaltiaan julma hallitus voi koitua tuhansien myöhemmin elävien ihmisten siunaukseksi, mutta jonkun pyhimyksen kaltaisen hallitsijan lempeys voi saattaa koko kansan orjuuteen. Sydämensä hyvyydestä tahi pahuudesta ihminen on tekevinään hyvää tahi pahaa, iskee sinne ja iskee tänne, mutta hän ei voi sanoa, minkälaiset hänen siveellisen tuntonsa aiheuttamat teot ovat seurauksiltaan aikojen kuluessa eikä hän tiedä, mihin hänen iskunsa on lopultakin sattunut. Hän ei voi laskea syiden ja seurausten verkon näkymättömiä lankoja. Hyvä ja paha, rakkaus ja viha, yö ja päivä, ilo ja suru, mies ja nainen, taivas ja maa — kaikki nämä ovat toisilleen välttämättömät, mutta tietääkö kukaan, minkälainen kunkin loppu on oleva? On olemassa kohtalo, jonka käsissä tuon verkon langat ovat ja joka valvoo, että jokaisella säikeellä on tarkoituksensa. Sentähden me emme kykenekään ratkaisemaan, mikä on hyvä ja mikä on paha, sillä toisilla voi olla näistä seikoista aivan päinvastaiset käsitykset. Kuuletko, mitä sanon, oi Holly?"
Tunsin olevan toivotonta pitää puoliani tässä viisastelussa, joka johdonmukaisuudessaan olisi ehdottomasti perinpohjin kumonnut meidän oikeana pitämämme siveysopin. Hänen sanansa kuultuani jouduin jälleen pelon valtaan, sillä olisiko mikään mahdotonta olennolle, jota eivät mitkään inhimilliset lait sitoneet ja jolla ei ollut vähintäkään aavistusta oikeasta ja väärästä? Meidän siveellinen tuntomme, joka on kylläkin puutteellinen ja sovinnainen, perustuu omantuntomme todistuksen mukaan henkilökohtaiseen vastuunalaisuuteen. Mutta kaikesta huolimatta minä halusin kiihkeästi pelastaa Ustanen, jota minä kunnioitin, mahtavan kilpailijansa hänelle aikomasta synkästä kohtalosta. Siinä tarkoituksessa käännyin vielä kerran Ayeshan puoleen.
"Ayesha", sanoin minä, "sinä olet liian terävä voidakseni väitellä kanssasi, mutta olet itse minulle sanonut, että jokaisella ihmisellä on sydämessään laki, jonka käskyjä on toteltava. Etkö tunne vähintäkään sääliä häntä kohtaan, jonka paikan aiot anastaa? Ajattele: sinä sanot, että hän, jota olet kaksituhatta vuotta surrut ja ikävöinyt, on nyt palannut luoksesi, ja sinä olet omien sanojesi mukaan juuri pelastanut hänet kuolemasta. Tahdotko siis juhlia hänen paluutaan surmaamalla henkilön, joka rakastaa häntä ja jota hänkin ehkä rakastaa? Tahdotko saastuttaa kätesi hänen verellään, joka omalla ruumiillaan suojeli rakkaintasi orjiesi keihäiltä? Olet myöskin itse sanonut, että rikoit kerran raskaasti tätä miestä vastaan. Omin käsin surmasit hänet sentähden, että hän rakasti egyptiläistä Amenartasta."
"Mistä sinä tämän tiedät, oi muukalainen? Mistä olet kuullut tuon nimen? Minä en ole sinulle hänestä puhunut", huudahti hän tarttuen käsivarteeni.
"Minä olen ehkä uneksinut", vastasin minä. "Olen nähnyt niin kummallisia unia täällä Kôrin luolissa ja tämä uni näyttää todellakin lähentelevän totuutta. Mitä hyvää sinulla oli rikoksestasi? Kahdentuhannen vuoden tuskallinen odotus, eikö niin? Ja nyt sinä olet valmis käyttäytymään yhtä mielettömästi. Sano mitä hyvänsä, mutta minä toistan vieläkin, että teollasi on oleva huonot seuraukset. Paha on pahan palkka, sanotaan, vaikka paha saattaisikin joskus myöhemmin muuttua hyväksi. Pahennukset tulevat, mutta voi niitä, joiden kautta ne tulevat, sanoo Jeesus Natsarealainen, josta olen sinulle kertonut. Jos tapat tämän viattoman tytön, niin minä sanon sinulle, että kirous on kohtaava sinua eikä sinun vanha rakkaudenpuusi ole kantava ainoatakaan hedelmää. Mitä aiot siis tehdä? Luuletko todellakin, että tämä nuorukainen tahtoisi tarttua rakastamansa naisen murhaajan veriseen käteen?"
"Olen jo vastannut sinulle", sanoi hän. "Olisinpa surmannut teidät molemmat, sekä sinut että tuon tytön, niin hän jo rakastaisi minua, Holly, sillä hän ei voisi siitä mitenkään pelastua yhtä vähän kuin sinä voisit säästyä kuolemasta, jos minä sattumalta löisin sinut hengettömäksi, oi Holly. Sanoissasi voi olla kyllä perääkin, koska tunnen niiden tunkeutuneen sydämeeni. Tapahtukoon tahtosi; minä armahdan tytön, sillä olenhan jo sanonut sinulle, etten tahdo olla julma julmuuden tähden. En tahdo aiheuttaa enkä nähdä kärsimyksiä. Käske tyttö tänne — pian nyt, ennenkuin mieleni muuttuu", ja hän peitti nopeasti kasvonsa utuisella hunnullaan.
Hyvilläni siitä, että olin onnistunut näinkin hyvin, menin käytävään ja kutsuin Ustanea, joka valkoisista vaatteistaan päättäen oli kyyristynyt lampun alle, joita oli käytävässä säännöllisin välimatkoin. Hän nousi ja kiiruhti luokseni.