"Onko herrani kuollut? Oi, älkää sanoko, että hän on kuollut", vaikeroi hän kyynelien kastelemilla kasvoillaan niin liikuttavan surullinen ilme, että sydäntäni vihlaisi.
"Ei, hän elää", vastasin minä. "'Hän-jota-täytyy-totella' on pelastanut hänet. Käy sisään."
Syvään huoaten hän astui sisään ja heittäytyi maahan amahaggerien tavan mukaan pelätyn "Hänen-jota-täytyy-totella" läsnä ollessa.
"Nouse", sanoi Ayesha kylmimmällä äänellään, "ja tule tänne."
Ustane totteli ja seisahtui hänen eteensä pää alasvaipuneena.
"Kuka on tuo mies?" kysyi Ayesha hetken hiljaisuuden kuluttua osoittaen nukkuvaa Leoa.
"Minun mieheni", vastasi Ustane hiljaa.
"Kuka antoi hänet sinulle?"
"Minä otin hänet maamme vanhan tavan mukaan, oi Hän."
"Olet tehnyt pahoin, nainen, ottamalla mieheksesi muukalaisen miehen. Hän ei ole sinun rotuasi ja maan vanhaa tapaa ei voida siinä tapauksessa sovelluttaa. Ehkä sinä teit tämän tietämättömyydessäsi ja sentähden minä säästän henkesi, sillä muutoin sinun olisi täytynyt kuolla, nainen. Kuule vielä. Palaa heti omille asuinsijoillesi äläkä konsanaan rohkene puhutella tahi katsella tätä miestä. Hän ei ole sinua varten. Paina tarkoin mieleesi, että minun käskyjeni rikkominen rangaistaan kuolemalla. Poistu!"