"No, miksi he sitten päästivät Teidät, joka olette naisperillinen, seuraamaan häntä?"
"Koska minä itse niin tahdoin. Rakastan isääni, ja jos hän olikin tuomittu kuolemaan päähänpistonsa takia, tahdoin minä kuolla hänen kanssaan. Jos teitä haluttaa vielä kuulla oikea totuus, vihaan minä tuota syntymäkaupunkiani ja sitä miestä, joka on päätetty naittaa minulle, ja halusin lähteä pakoon häntä, vaikka vain pieneksi aikaa."
"Ja vihaako tuo mieskin Teitä, armollinen neiti?"
"Ei", hän vastasi, kääntäen sivuun päänsä; "mutta vaikka hän rakastaakin minua, luulen hänen sittenkin rakastavan valtaa enemmän. Jos olisin jäänyt sinne, olisi isäni täytynyt päästää minut, vaikka olenkin nainen, sijastansa hallitsemaan, ja serkkuni Tikal olisi ollut silloin toinen eikä ensimäinen järjestyksessä; siksi hän suostui minun lähtööni, ainakin minä luulin niin. Herrat, luulen että teidän on seurattava meitä Sydämen Kaupunkiin, jos vain onnistumme hengissä sinne pääsemään, ja minä puolestani olen siihenkin tyytyväinen, vaikka mieluusti kyllä lähtisinkin kulkemaan jotain muuta seutua kohti. Mutta kuulinhan vastikään teidän tehneen liiton isäni kanssa, että hän antaisi Teille tarvitsemanne rahat suuria tuumianne varten, nostaaksenne intiaanijoukot valkoisten miesten herroiksi sekä Sydämen kaupungin siihen asemaan ja kukoistukseen, jonka se on menettänyt, mikä kaikki ennustuksen mukaan tapahtuu muka sitten kun halkaistun tunnusmerkin molemmat puoliskot määrätyssä paikassa liitetään yhteen."
"Ettekö sitten usko tuoton ennustukseen?" kysyi nopeasti herra
Strickland.
"En sitä ole sanonut", vastasi puhuteltu "Onhan epäilemättä omituista, että isäni juuri unikuvaa seuraamalla olisi löytänyt sen, mitä hän niin kiihkeästi ajatteli, tuon merkin, joka on kumppanimme kaulassa. Siitä huolimatta sanon, etten suuresti usko pappeihin, näkyihin ja jumaliin, sillä niiden kanssa on tekemisissä yhtämittaa" — ja hän vilkaisi temppelin seiniin, missä oli lukematon määrä menneiden polvien palvomia paholaisia, jatkaen sitten, "vaikkakin huomaan teidän, mikäli olen oikein ymmärtänyt, noudattavan meille tuiki tuntematonta uskontoa."
"Me seuraamme oikeata uskoa", minä vastasin; "kaikki muu on väärää."
"Saattaa olla", hän sanoi, "mutta en tiedä, miltä tämä väite kuulostaa Taivaan Sydämen palvelijain korvissa. Tulkaa, jos haluatte, mutta kuulkaa varoitus; minun kansani on kateellista, ja muukalaisen nimikin jo kauhistaa heitä. Menneiden sukupolvien aikana on yksi ja toinen osunut Sydämen kaupunkiin, ja niistä ei ole, paria henkilöä lukuunottamatta, päässyt pois ainoakaan elävänä. He eivät halua uusia asioita, heillä ei ole juuri nimeksikään tietoa maailman kulusta ulkopuolella omaa piiriä, eivätkä he sitä haluakaan; he tahtovat elää esi-isiensä lailla, välittämättä siitä mitä tuleva päivä tuo mukanaan, ja minä luulen käyvän hyvin pahasti sille, joka uskaltaa tulla tyrkyttämään heille uutta uskoa ja uusia opinkappaleita ja anastamaan valtaa heiltä ja herättämään heitä uneliaisuudestaan. Niin, herrat, valitkaa, tahdotteko seurata meitä matkallemme vetten Kaupunkiin vai lähteä kulkemaan takaisin merta kohti ja unohtaa sattumalta kuulemanne jutun kuljeksivasta tohtorista, jonka epäonni oli tehnyt pöhköpääksi, sekä hänen mukanaan seuranneesta intiaanitytöstä."
Kuuntelin Mayan totisia ja ponnella lausuttuja sanoja ja ymmärsin niiden merkitsevän paljon; ne merkitsivät sitä, että Sydämen kaupunkiin lähtiessämme olimme menossa kuolemaamme kohti.
"Armollinen neiti", minä sanoin, "kuolema voi minut hyvinkin kohdata siellä, mutta olen sitä viime aikoina tuijottanut silmiin liian usein, välittääkseni nyt sitä väistää. Kuolemahan vaanii joka puolella, armollinen neiti, ja jos ihminen pysähtyisi odottamaan sen ohimenoa, tulisi täällä maailmassa hyvin vähän valmiiksi. Minulla on oma elämäntehtäväni, ja minusta tuntuu että se odottaa minua Salaisessa kaupungissa, siksi minä yritän sinne, jos voimani sallivat ja kohtaloni niin määrää. Tulkoon mitä tahansa, minä lähden isänne kanssa kohti Sydämen kaupunkia. Tämän herran laita on aivan toinen. Aikoja sitten sanoin hänelle jo, ettei tämä ole mikään huvimatka hänelle, ja samaa sanon nytkin. Hän on kuullut Teidän sananne ja jos hän uskoo niitä ja minunkin sanojani, ottaa hän meiltä jäähyväiset huomenna ja lähtee omia teitään ja me omiamme."