"Rakastan", hän vastasi. "Ja olettehan Te pelastanut henkeni!"
Zibalbay palasi vasta iltapäivällä vesikuormineen taluttaen muuliaan, joka oli satuttanut jalkansa terävään kiveen ja ruvennut ontumaan.
"Elääkö hän vielä?" kysyi hän Mayalta.
"Elää, isä."
"Sitten on hän varmaan hyvin voimakas", hän vastasi. "Luulin tähän mennessä janon hänet näännyttäneen."
"Hän on saanut vettä, isä. Minä kävin luolassa sitä hakemassa", hän lisäsi hetken vaiettuaan.
Vanhus katsahti häneen ihmeissään.
"Mistä sait rohkeuden mennä tuohon paikkaan, tytär?" hän kysyi vihdoin.
"Halu pelastaa ystävä antoi rohkeutta minulle", vastasi hän. luoden silmänsä maahan. "Tiesin ettette ehtisi takaisin ajoissa, ja siksi menin."
Zibalbay mietti hetken ja sanoi: