Sinä iltana söimme niukan aterian, käärimme vaipat yllemme ja nukuimme lumeen kaivetussa kuopassa, tai oikeammin sanoen, yritimme nukkua, sillä untamme haittasivat kylmyys sekä purevien ja salaperäisten viimojen puuskat, jotka syntyivät ja kiitivät edelleen kirkkaan taivaan alla; silloin tällöin kuului kaukainen humahdus, mahtavan lumikinoksen syöksyessä kukkulalta alas.
"Kuinka kauan täytyy meidän kahlata tässä lumessa?" kysyin Zibalbaylta, katsellessamme väristen huomenhetken harmaata taivasta.
"Katsokaahan tuonne", hän vastasi, osoittaen korkealle ylöspäin, missä auringon ensi säde kirkasti mustan kallionkyljen; "siellä on korkein kohta, ja sinne meidän pitäisi ehtiä ennen illan tuloa."
Rohkein mielin taivalsimme eteenpäin tunnin toisensa jälkeen, Zibalbay yhä vaieten, kunnes häikäisevä lumi oli sokaissut silmämme ja minuun tuntui tarttuneen vuoritauti. Onneksi ei nousu ollut vaivalloista, niin että kello neljä jälkeen puolisen olimme mustan kallionkyljen varjossa.
"Täytyykö meidän kulkea tuon kuilun poikki?" kysyin Zibalbaylta.
"Ei", hän vastasi, "se ei kävisi laatuun ilman siipiä. Menee kuitenkin yksi tie. Pari kertaa ennen muinoin saapui tälle paikalle joukko valkoisia miehiä, aikeissa käydä ryöstämään Kultainen kaupunki, mutta löytämättä kallioiden välistä tietä, palasivat takaisin, vaikka he olivatkin jo oven edessä."
"Kulkeeko vuorijono ympäri kaupungin laakson?" kysyi herra Strickland.
"Ei, valkoinen mies, se loppuu monen päivän matkan päässä länteen päin, mutta jos tahtoisi kiertää sen, täytyisi kulkea yli suuren rämeen. Itäänpäinkin riittää yhä lumivuoria ja kuiluja, mutta niin paljon kuin minä tiedän, on vain yksi ihminen, muuan kuljeksiva intiaani, osunut löytämään oikean tien Pyhien Vetten rannoille isoisäni aikana. Odottakaahan tässä, niin minä lähden etsimään."
"Oletteko mielissänne nähdessänne taas kotitien, Maya?" kuulin herra
Stricklandin kysyvän.
"En", hän vastasi tulisesti, "sillä täällä erämaassa olen ollut onnellinen, mutta siellä odottaa suru minua ja Teitä. Oi, jos rakastatte minua, niin kääntykäämme heti paikalla ja paetkaamme yhdessä Teidän kotimaahanne", ja hän puristi englantilaisen kättä ja katsoi tarkkaan hänen silmiinsä.