"Kuinka", hän vastasi, "jättäisimmekö isänne ja Ignation yksin jatkamaan matkaa?"
"Te merkitsette minulle enemmän kuin isäni, vaikkakin tämä totinen
Ignatio merkitsee Teille enemmän kuin minä."
"Ei, Maya, mutta tultuani niin kaukaa tahdon nähdä pyhän kaupungin."
"Niinkuin haluatte", hän sanoi, antaen kätensä pudota. "Katsokaahan, isänikin on löytänyt paikan ja kutsuu meitä."
Astuimme noin satakunta askelta kuilun viereisten kivilohkareiden välitse, kunnes saavuimme Zibalbayn luo, joka nojasi kiviseinään, missä emme saattaneet nähdä minkäänmoista aukkoa.
"Vaikka luotan Teihin ja Taivas luullakseni on liittänyt meidät yhteen tarkoituksiansa suorittamaan", sanoi vanha päällikkö, "niin täytyy minun seurata vanhaa tapaa ja totella valaani, jonka mukaan ei saa kenellekään muukalaiselle näyttää tämän vuorisolan sisäänkäytävää. Käyhän tänne, tytär, ja sido noiden muukalaisten silmät."
Puhuteltu totteli, mutta minä kuulin hänen, sitoessaan nenäliinaa englantilaisen silmille, kuiskaavan:
"Älkää peljätkö, minä olen varuillani Teidän puolestanne."
Sitten talutettiin meitä kädestä ja vietiin kaikenkaltaisia teitä, kunnes olimme pyörällä päästämme. Käveltyämme jonkun askeleen, pysäytettiin meidät ja jätettiin seisomaan, jolloin oppaamme liikuttivat jotain raskasta, mikäli voimme päättää äänistä. Sitten vietiin meidät alas jyrkkää reunaa, niin kapean ja matalan käytävän lävitse, että olkapäämme koskettivat seiniä, ja paikkapaikoin meidän oli pakko painaa päämme kumaraan. Vihdoin, monen koukuttelun perästä, käytävä laajeni ja polku tasottui.
"Päästä auki siteet", sanoi Zibalbayn ääni.