Kävi niin, että jälkeenpäin tyttö, jonka hengen olin pelastanut, asettui asumaan minun kylääni, missä häntä usein näin. Niin rakastettava ja herttainen hän oli, että hän piankin voitti sydämeni, ja kaiken loppu oli, että itsepäisyyksissäni ja rakkauteni hurmiossa menin naimisiin hänen kanssaan, vastoin Antonion ja muidenkin liittoveljien neuvoa. Olisi ollut parempi intiaaneille ja ehkäpä minulle itsellenikin, jos olisin kuollut ennenkuin seisoin tämän naisen kanssa alttarin ääressä, jos kohta hän kaikesta huolimatta oli hyvä vaimo ja, taitava kun oli, minulle suureksi avuksi siihen aikaan.
Niin, sanottakoon se, etten näinä monina kuukausina ollut laisinkaan toimeton. Mitä enemmän ajattelin, sitä enemmän koski sydämeeni maanmiesteni, maan oikeiden omistajien kärsimä vääryys, kunnes nuo ajatukset saivat niin suuren sijan, että minusta tuli intoilija ja haaveilija. Elämäni tarkotus oli muodostaa suuri kapinaliitto, joka saisi nousemaan kaikkien Meksikon maakuntien intiaanit jonakin määrättynä päivänä; ja sitten, kun espanjalaiset ja heidän sekasikiönsä, espanjalais-meksikolaiset olisivat karkoitetut, perustaa uudelleen Atztekien Keisarikunta.
Se oli ehkä mielettömyys, mutta mielettömyys piili veressäni; edeltäjäni olivat kärsineet siitä ja sen takia, ja minä luulen, että me olimme perineet sen aina kaukaiselta esi-isältämme Guatemocilta, suurimmalta ja onnettomimmalta intiaanilta, mitä koskaan on elänyt. Koska he epäonnistuivat, päätin minä onnistua ja, omituista kyllä, lopulta minun olikin vähällä käydä hyvin.
Vuodet pitkät tein työtä, kulkien ympäri maata, kunnes ei ollut enään ainoatakaan maakuntaa, missä minua ei olisi tunnettu Sydämen Haltijaksi ja intiaaniheimojen syntyperäiseksi hallitsijaksi.
Joka puolella minä yritin nostaa kansaa uneliaisuudestaan ja saada heidän päämiehensä avukseni, enkä minä turhaan ponnistellutkaan. Käytin suurta omaisuuttani aseiden vetoon, kylmäkiskoisten lahjomiseen ja moneen muuhun. Kun varani hupenivat, kokosin jälleen niitä, sillä ilman rahoja en saanut mitään aikaan. Aarteita, jotka muinoin oli kaivettu maahan, toivat minulle, Sydämen Hallitsijalle henkilöt, jotka niiden piilopaikan tiesivät; niin moni toi minulle rahojaan, joita hän oli voinut säästää, ja minä panin ne jälleen talteen, käyttääkseni niitä tarvittaessa.
Vuoden ajan tai kauemminkin olin mahtavin valtijas Meksikossa, ja vaikkakin sadat olivat kapinaliitostani tietoisia, oli se niin taitavasti salattu, ettei pieninkään hiiskaus siitä ollut ehtinyt hallituksen korviin. Lopulta kaikki oli valmista, ja niin huolellisesti olin minä tehnyt suunnitelmani, että voitto näytti varmalta; mutta odottamatonta tapahtui, ja tuumani epäonnistuivat — kas näin:
Tuo nainen, jonka hengen olin pelastanut, oma rakastettu ja lemmitty vaimoni, joka oli liittynyt minun ja maanmiesteni asiaan kaikin sitein, sekä maallisin että jumalallisin, kavalsi minut ja asiani. Juuri ennen määrättyä kapinaannousua sovittiin, että vaimoni, koska me muka voimme täysin luottaa häneen, lähetettäisiin Meksikon silloisen hallitusmiehen asuntoon palvelustytön osaa näytellen ottamaan selvää tuon miehen toimista.
Sensijaan että niin olisi tehnyt hän, minun vaimoni, rakastui häneen. Loppu on helppo arvata. Eräänä yönä, vain viikkoa ennen määrättyä aikaa, minut sekä kuusi muuta puolueemme johtomiestä vangittiin. Toverini kuljetettiin pois kaikessa hiljaisuudessa, mutta minut vietiin tuon hallitusmiehen luo, joka otti vastaan minut yksinään, pistooli kädessään.
"Tiedän kaikki vehkeenne, ystäväiseni", hän sanoi, "ja onnittelen teitä niiden johdosta, sillä ne olivat taitavasti punotut. Tiedän niinikään, että Teillä on suuri raha-aarre jonnekin kätkettynä —" ja hän mainitsi summan suuruuden. "Tuo Teidän vaimonne, johon Te olitte kyllin hullaantunut, uskoaksenne häntä, on minulle kaiken kertonut, mutta hän ei tiennyt mainita, minne rahat olivat kätketyt, sillä tämän Te salasitte häneltä, mikä osottaa, ettette tyystin vielä menettänyt järkeänne.
"Nyt, ystäväni, teen Teille sopivan ehdotuksen — luovuttakaa tämä aarre, ja saatte mennä rauhassa — luonnollisestikin sitten, kun koston päivä on ohi ja laumanne on nähnyt olevansa paimenta vailla — jälestäpäin ei Teille panna mitään esteitä. Jos Te kieltäydytte, viedään Teidät oikeuden tuomittavaksi ja saatte ansaitun kuoleman." "Miten voisin luvata toisten puolesta?" kysyin. "Ette ole ainoa valkoinen mies, joka olisi kaatunut."