Mayan lopetettua puheensa käännyimme, englantilainen ja minä, vuorostamme Neuvoston puoleen, todistaen oikeaksi Mayan syyt ja ilmoittaen alistuvamme Veljesliiton tuomittaviksi.
Sitten meitä käskettiin siirtymään loitommalle, ja me asetuimme Nimettömän jumalan naamion alle odottamaan tuomiotamme, Neuvoston jäädessä harkitsemaan. Hetken perästä meidät kutsuttiin taas esiin, ja Tikal ilmoitti tuomiomme sysätyn siksi, kunnes olisi käsitelty syytös Nahuaa, Mattain tytärtä sekä häntä itseään, Tikalia, Sydämen Kaupungin päällikköä ja ylipappia vastaan, lisäten hitaalla ja riemuitsevalla äänellä:
"Tuotakoon ulkopuolella odottava Nahua, Mattain tytär, Sydämen läheisyyteen."
Kuulimme ja kokosimme rohkeutta lähestyvän kuoleman varalle, sillä tiesimme loppumme olevan käsissä, uskaltamatta toivoa armoa ja pelastusta.
Ovi aukeni ja Nahua astui sisään arvonsa mukaisissa pukimissa, otsalla vihreä, vain päälliköiden vaimojen ja äitien oikeuksiin kuuluva otsavyö.
"Miksi suvaitsette kutsua minut tänne, herrat?" hän sanoi ylpeästi, astuttuaan alttarin luo.
Silloin nousi Oikeuspappi seisomaan ja luki syytöksen, että hän oli yrittänyt omin käsin surmata Mayan, Sydämen Ruhtinattaren poikalapsen, ja että hän niinikään oli ollut miehellensä Tikalille avullisena monessa julmuudessa ja väärinkäytössä, pyytäen Nahuaa puolustautumaan.
"Viimeistä syytöstä en tunnusta",.hän sanoi. "Vastatkoon Tikal itse omista pahoista töistään. Ensimäisen tunnustan. Yritin kyllä nujertaa tuon kakaran, mutta Maya huomasi minut, ja minut ehkäistiin ja sidottiin."
"Veljet", sanoi Dimas, nousten seisomaan, "meidän ei tosiaankaan tarvitse tästä asiasta enempää keskustella. Olemme kuulleet Ruhtinatar Mayan ja muiden puolustuksen, ja nyt Nahua tunnustaa rikoksensa. Hän tunnustaa yrittäneensä surmata tuon lapsen, jonka hän tiesi pyhäksi, Sydämen kansan toivoksi, ja sellaiselle rikokselle löytyy mielestäni vain yksi, vaikkakin kamala rangaistus, ja hän, jonka on kärsittävä, on vielä korkeassa asemassa oleva nainen."
"Seis!" katkaisi Nahua. "Ette ole kuulleet minua loppuun, ja minulla on oikeus puhua, ennenkuin minut tuomitaan kuolemaan. Syytätte minua pyhän lapsen, Sydämen kansan toivon murhayrityksestä, ja totisesti, jos näin asianlaita olisikin, ansaitsisin kuoleman, jota vastoin itse asiassa ansaitsenkin teidän kiitoksenne. Sydämen ylimykset, tämä lapsi, jota te ihailette, Ennustuksen Taivassyntyinen lapsi, jonka te tänä iltana aioitte nimittää päälliköksi, erottaen mieheni Tikalin, ja jonka teidän mielestänne pitäisi oleman heimomme johtotähtenä suuruuteen ja valtaan, se onkin elävä valhe, petos, vääryys!"