KAHDESKYMMENESVIIDES LUKU
Jäähyväiset.
Nahua lopetti ja istuutui, ja niin suuri oli Neuvoston ihmetys — tai paremminkin kauhistus — ettei hetkeen aikaan kukaan puhunut mitään. Vihdoin nousi Dimas ja sanoi:
"Maya, Sydämen Ruhtinatar, ja te muukalaiset, olette kuulleet teitä vastaan tehdyn kamalan syytöksen. Miten voitte vastata siihen?"
"Tunnustamme sen todeksi", vastasi Maya tyynesti. "Meidän oli pakko valita joko kuolema tai tämän teon tekeminen, ja me valitsimme elämän. Mattaihan tuon petoksen punoi ja sepitti kirjoituksen, ja minusta tuntuu että meidän on kärsittävä sekä hänen syntinsä että omamme. Sananen vielä: Tämä Ignatio ei ryhtynyt vapaasta tahdosta salajuoneen, vaan mieheni ja minä pakotimme hänet siihen, minä etupäässä."
Dimas ei vastannut, vaan antoi merkin kahdelle, alttaria paljastetuin miekoin vartioivalle papille viedä meidät Kaikkein Pyhimmän ja Kuolleitten Kammion väliseen käytävään, mihin meidät suljettiin pimeään, kaksois-ovien väliin.
Täällä minä kaiken lopuksi polvistuin, lähettäen viimeiset rukoukseni Taivaalle, Mayan itkiessä miehensä sylissä ja jättäessä hyvästi hänelle ja sylissään lepäävälle lapselleen.
"Vaimoni", hän sanoi, "olitte tosiaankin viisas, kun kielsitte meitä lähtemästä tähän Sydämen Maahan. Vaan tehtyä ei saa tekemättömäksi, ja oltuamme vähän aikaa onnellisia yhdessä, kuolkaammekin yhdessä niin urheasti kuin voimme, toivoen taaskin pääsevämme yhteen johonkin uuteen rauhan maailmaan."
Pian saapuivat papit ja veivät meidät takaisin Kaikkein Pyhimpään. Mayan astuttua yli kynnyksen ensimäisenä meistä kolmesta, astui Tikal häntä vastaan ja sieppasi yhdellä tempauksella, olematta silti julma, lapsen hänen sylistään. Huomasimme meitä tarkoittavat valmistukset, sillä alttarin edessä oleva kivi oli nostettu paikoiltaan ja jalkojemme juuressa ammotti musta kuilu, mistä kuului veden loiske. He asettivat meidät seisomaan selät alttariin; mutta Tikal seisoi etumaisena, ja hänen ja meidän välillä oli kuilun suu.
"Maya, päällikkö Zibalbayn tytär, Sydämen Ruhtinatar; valkoinen mies, Meren Poika; Ignatio Vaeltava; ja pappi Mattai, jonka itsensä jo kuoltua me kutsumme hänet hengessä esiin", alkoi Dimas kylmällä ja kamalalla äänellä, "oman tunnustuksenne mukaan olette te vikapäät suurimpaan rikokseen, minkä katala ihmisjärki konsanaan voi keksiä ja likaiset kädet suorittaa. Olette rikkoneet Taivaalle ja veljillenne tekemät juhlalliset valat; olette häväisseet jumalamme ja raiskanneet hänen Kaikkein Pyhimpänsä; ja olette uskotelleet kansalle, joka luotti teihin, synnin sikiötänne jumalan lähettämäksi hallitsijaksi. Kaikista näistä rikoksista, jotka olette tehneet — miksi, emme tiedä — emme taida teitä kyllin rangaista. Teille maksetaan palkka jossain muualla, kun olette menneet tämän tuomio-istuimen edestä, ja nimenne ovat jääneet unohdukseen maan päällä.