"En osaa sanoa, herra; kipuni on kova, ja vähitellen puristun tässä kuoliaaksi; toistaiseksi luulen kuitenkin luitteni olevan ehyet. Paetkaa, minä kehoitan Teitä!"
Sitten, pannen liikkeelle kaiken voimansa, yritti hän kohottaa kiveä, mutta turhaan, sillä kävi yli kuolevaisen voimien liikuttaa sitä, ja kaiken aikaa tärisi tumma möhkäle hänen päänsä päällä.
"Minun täytyy mennä hakemaan apua", sanoi hän äkkiä.
"Niin, niin, herra", minä vastasin, "menkää hakemaan"; sillä tiesin varmaan, että ennenkuin hän palaisi kenenkään kanssa, olisi kiviä putoillut katosta ja haudannut minut vähitellen tai sitten kerralla henkeni murskaten armahtanut minut. Muistettuani jotakin, lisäsin:
"Viipykäähän vielä hetkinen, ennenkuin lähdette; olette jalomielinen; annan Teille jotakin. Tunnustelkaapa kaulaani, siellä on hennot vitjat — niin, vetäkää ne pääni ylitse — noin. Näette, että siinä riippuu eräs esine; jos joudutte vaikeuksiin intiaanien kanssa, kutsukaa heidän päämiehensä luoksenne ja näyttäkää hänelle tätä, ja hän vaikka kuolee Teidän takianne, jos niin tarvitaan.
"Englantilainen, tämän lahjan kautta olen antanut Teille perinnöksi Atztekien keisariuden jokaisen intiaanin sydämessä, sekä samalla Meksikon suuren veljesliiton päämiehyyden. Lähetti Molas kertoo Teille siitä ja vie Teidät niiden luo, jotka voivat tämän asian selittää. Pyytäkää häntä viemään Teidät sinne, minne hän aikoi viedä minut. Jääkää hyvästi, ja Jumala olkoon kanssanne. Selittäkää intiaaneille kuolemani syy, jotteivät he epäilisi, että Te olette murhannut minut."
Näihin sanoihini ei hän lainkaan vastannut, vaan pisti taikaesineen taskuunsa, katsomatta sitä, aivan kuin unessa. Sitten, vieden kynttilän mukanaan, hän tunkeutui tunneliin ja hävisi silmistäni sydämeni pamppaillessa, nähtyäni hänen menevän, jättäen minut oman onneni nojaan hyvästiä sanomatta.
"Varmaankin hän pelkäsi puhua", ajattelin, "ja paras olikin hänen poistua niin pian kuin suinkin, pelastaakseen henkensä."
Kuten pian säin nähdä, olin ajatuksissani tuominnut väärin häntä, sillä hän ei mitenkään aikonut minua hyljätä, vaan mennä etsimään pelastuskeinoja. Kuten hän jälkeenpäin kertoi, ei hän tunnelin suulle tultuaan kyennyt keksimään ainoatakaan keinoa minun pelastuksekseni, sillä nämä vuoret olivat asumattomia ja kestäisi monta tuntia, ennenkuin apua saisi Cumarvosta.
Maanpinnalle päästyään istuutui hän miettimään, mitä voisi tehdä, mutta ei keksinyt mitään, sillä oli mahdotonta käyttää avukseen hevosvoimaa niin ahtaassa paikassa. Silloin hypähti hän seisaalle ja katseli epätoivoisena ympärilleen. Lähellä lorisi pieni vuorivirta ja sen partaalla kasvoi mimosapuu, jonka pitkät juuret tulviva virta oli aivan paljastanut. Hän näki sen, ja innostus nousi hänessä. Vivun avulla saattaisi hän tehdä sen, mihin hänen vähäiset voimansa eivät muutoin riittäneet.