Kymmenen päivää oli kulunut siitä, kun minut kantovuoteessa kuletettiin tuon kirotun kaivoksen luota takaisin Cumarvoon, ja tuona aikana kärsin kovia tuskia selässäni, ja olin hyvin sairas todellakin niin sairas, että tuskin sain puhua kenenkään kanssa. Voin nyt taasen paljon paremmin, ja eräänä iltapäivänä nosti herra Strickland minut Molas-kasvinveljeni auttamana vuoteesta riippumattoon.
"Näin ollen, Ignatio", sanoi englantilainen Molasin poistuttua, "en ole tullut antaneeksi takaisin tätä koristettanne. Mikä kumman kapine se on?" hän lisäsi, ottaen sen kaulastaan; "ja mitä tarkoititte puheellanne tunnelissa, että minä sen kautta muka perisin Atztekien keisariuden jokaisen intiaanin sydämessä, ja kaikella muulla? Luulen, että kipu oli pannut Teidät sekaisin, ettekä niin ollen tiennyt mitä puhelitte."
"Onko ovi suljettuna, herra?" kysyin; "ja oletteko varma, ettei verannalla ole ketään? Hyvä! Vetäkäähän istuimenne lähemmä, niin kerron Teille jotakin. En aavistanut joutuvani ottamaan takaisin tätä taikaesinettä. Otan sen kuitenkin; syyn tähän kuulette heti kohta.
"Tietäkää, herra, että tämä halkaistu kivi on samalla peruskivi ja salainen symbooli eräästä suuresta liitosta, jonka päämiehiä Tekin olette, vaikkettekaan vielä itse tiedä asioista, sillä Sydämen Päämiehen vihkiminen tapahtuu siten, että minä ripustan hetkeksi tunnusmerkin hänen kaulaansa, minä, joka olen ylipäämies ja Sydämen Haltija elin-ikäni; Tehän olette nyt kantanut sitä kokonaista kymmenen päivää.
"Ennen lähtöämme kutsun kokoon liiton kokouksen — sillä täällä vuorillakin on veljiä — ja Tekin saatte nähdä liiton juhlamenot ja joudutte korotetuksi ylipäämiehen arvoon, mikä on oikeutenne. Tällä välin minä annan Teille lyhyen selityksen kaikista salamenoista, niinkuin velvollisuuteni on.
"Ottakaa huomioon, herra, että Sydämen alamaisen ensimäinen velvollisuus on vaikeneminen; ja että vaadin Teitäkin vaikenemaan. Miehiä on tätä ennen kuollut; niin, heitä on kuollut inkvisitsionin kidutuskomeroissa, heitä on paaluissa poltettu, mutta ovat mieluummin kaiken kestäneet kuin kertoneet Sydämen salaisuuksiin kuuluvia asioita, joita ei itse rippituolinkaan ääressä voi paljastaa — ei, vaikka olisi parhain katolilainen."
"Mutta otaksutaanpa, ettei joku mies pitäisikään salaisuutta, Ignatio, mitä silloin?" hän kysyi.
"On olemassa maa, herra", vastasin, "missä vaikenee kielevinkin, ja sen rantoja kiertämään voi joutua kuka tahansa, jopa Sydämen päämiehetkin, sillä ankara on väärän veljen tuomio!"
"Tarkoitatteko, että minut murhataan, jos kerron mitä tahansa kuulemiani."
"En lainkaan, herra; mutta voi sattua, että saatte kuolla. Puhun
Sydämestä; kuuletteko Korvin?"