"Minä kuulen Korvin", hän vastasi, tarkoitukseni oivaltaen.
"Hyvä, herra, vannottuanne nyt miehen pyhimmällä valalla uskollisuutta minulle, minä puhun avoimesti Teille. Näin kuuluu Halkaistun Sydämen historia, mikäli minä siitä tiedän, vaikkenkaan osaa sanoa, kuinka paljon siinä on totta ja kuinka paljon tarua:
"Oletteko kuullut kerrottavan tuosta valkoisesta miehestä, jota intiaanit milloin kutsuivat Quetzaliksi, milloin Cacumatziksi, ja joka tuli näihin maihin muinoin ja sivistytti kansat? Jälkeenpäin hän hävisi pois laivassa, luvaten monen sukupolven elettyä palata takaisin.
"Hänen, mentyään joutui hänen perustamansa keisarikunta kahden veljen käsiin, joiden päämaja oli joko Palenquessa tai sen läheisyydessä, ja tämän keisarikunnan kansalaiset uskoivat meidän kristittyjen tavoin yhteen Jumalaan, oikeaan Jumalaan, nimeltä Taivaan Sydän, kantaen uhreja Hänen hyväkseen. Ottipa toinen näistä veljistä itselleen vaimon vieraasta maasta — paholaisten tyttären, ihmeen ihanan.
"Pianpa tämä vaimo, aivankuin tarina Salomonista ja hänen vaimostaan kertoo, käänsi kuninkaan, miehensä, pois oikeasta uskosta palvelemaan oman maansa jumalia ja kantamaan uhreja heidän hyväkseen. Nousi silloin suuri hämminki tuossa maassa, ja kaiken lopuksi jakaantui kansa kahteen puolueeseen, Taivaan Sydämen sekä paholaisten palvelijoihin.
"He kävivät sotaa toinen toistaan vastaan, kunnes moni heidän päällikkönsä surmattiin; silloin tekivät he sopimuksen, että kansa jaettaisiin. Puolet siitä vetäytyi, tuon naimisiin menneen kuninkaan alamaisina, pohjoista kohti ja heistä tuli Atztekien ja muiden heimojen isät, toinen puoli, Sydämen palvelijat, jäi Tabascon maahan.
"Tuosta päivästä lähtien seurasi onnettomuus molempia kansoja, sillä vaikkakin Atztekit kukoistivat jonkun aikaa, kukistivat espanjalaiset lopulta heidät. Niinikään hyökkäsivät barbaarijoukot Sydämen palvelijoiden kimppuun ja ajoivat heidät pois kaupungeistaan, jolloin heidän uskontonsa hävisi, tai näytti häviävän."
"Mutta missä yhteydessä kaulakoristeenne on tähän kertomukseen,
Ignatio?" hän kysyi.
"Kerron sen Teille. Kun Quetzal purjehti pois kansansa luota, niin kertoo taru, jätti hän aikanaan kantamansa kiven, josta tämä on puolisko, perinnöksi jälkeentuleville kuninkaille. Näin kuuluvan ennustuksen jätti hän kiven mukana kulkemaan: niinkauan kuin Sydän pysyy ehyenä, niinkauan säilyy kansakin yhtenä ja kokonaisena; mutta jos se joutuisi jaettavaksi tai halkaistavaksi, jakaantuisi kansakin kiven mukana, ollakseen hajaantunut siihen asti kunnes molemmat osat liittyisivät yhdeksi kiveksi.
"Kun kuningasveljet nyt riitaantuivat ja erosivat, sahasivat he kiven kahtia, pitäen kumpikin puoliskonsa; tämä puolisko on tuon ihanan naisen kanssa naimisiin joutuneen veljen perintöä. Kautta sukupolvien joutui se näin yhä jälkeentuleville, siirtyen milloin kantajansa kuolinvuoteella, milloin hänen kuoltuaan uudelle jälkeentulevalle.