"Kerrotaan useita tarinoita tästä kivestä menneinä aikoina, ja varmaa on, että se oli maan oikea kuningas, joka kulloinkin kantoi kiveä. Vihdoin joutui se suuren Guatemocin, viimeisen atztekikuninkaan haltuun, joka, ennenkuin espanjalaiset ehtivät hänet hirttää, keksi keinon toimittaa sen pojalleen, jolta se on minulle joutunut."
"Teille? Mitä yhteyttä Teillä on Guatemocin kanssa?"
"Olen hänen jälkeläisensä suoraan alenevassa polvessa, herra, ykstoistas miesjälkeläinen."
"Sittenhän Teidän, oikeutta myöten, Ignatio, pitäisi olla intiaanien keisari."
"Niinpä olenkin, herra, mutta omasta tarinastani kerron Teille heti. Tämä kivi ensinnä. Kautta ihmispolvien on se alati ollut tallessa, ja siitä tiedetään kautta koko maan; sitä, joka sitä kantaa elämänsä ajan, kutsutaan 'Sydämen Haltijaksi' tai 'Odottavien toivoksi', koska toivotaan molempien puoliskojen yhtyvän hänen aikanaan."
"Ja jos ne yhtyvät?"
"Silloin, niin kertoo taru, intiaanit taas ovat mahtava kansa ja ajavat sortajansa mereen, niinkuin tuuli ajaa tomupilveä."
Englantilainen nousi istuimeltaan ja alkoi kävellä edestakaisin huonetta.
"Uskotteko kaikkea tätä?" hän äkkiä kysyi.
"Kyllä", vastasin, "suurimmaksi osaksi. Jos lisäksi se, mitä olen saanut kuulla, on totta, niin tuo taika-esineen kadonnut puolisko, jota niin monessa sukupolvessa on turhaan etsitty, on tällä kertaa Meksikossa, ja terveeksi kyllin tultuani minä lähden hakemaan sitä, jonka hallussa se on, ja joka on kaukaa tullut minua etsimään. Siinä on syy, miksi meidän täytyy erota."