"Hän, jota meidän toteltava on, käskee meitä", huusi purjemies jälleen; "soutakaa takaisin, veljet."
Jurosti mutta alistuen peräytyivät intiaanit, kunnes olimme aivan aluksen vieressä, joka vielä huojui kuohuissa ennen vaipumistaan. Maston vieressä seisoi Don José — sileä, öljyinen tukkansa pörröisenä, komea pukunsa likomärkänä ja epäjärjestyksessä.
"Pelastakaa minut!" hän kiljui käheästi, "pelastakaa minut!"
"Heittäytykää ensin mereen, ja me otamme Teidät sieltä."
"En uskalla", oli vastaus, "hakekaa minut täältä."
"Tahtooko herra meidän vielä viipyvän?" kysyi tyynesti purjemies.
"Kuulkaahan, konna", huusi herra Strickland, "laiva on uppoamaisillaan ja vie meidätkin mukanaan. Luettuani 'kolmeen' alkakaa soutaa, miehet. Tuletteko vai ette? Yksi, kaksi —"
"Minä tulen", sanoi meksikolainen ja heittäytyi epätoivoissaan mereen.
Työläästi onnistui herra Stricklandin yhden intiaanin auttamana, ja keksin avulla tavoittaa hänet aaltojen viskelystä. Tunnustan, etten halunnut ottaa osaa koko touhuun — annettakoon se minulle anteeksi — kosk'en sydämessäni halunnut pelastaa tuota roistoa. Siihen heidän yrityksensä sillä erää jäi, koskei voitu viivytellä siinä, heidän kiskoakseen häntä ylös veneeseen, sillä juuri sillä hetkellä halkesi Santa Marian kansi, pitäen hirveän äänen, ja siinä samassa alkoi laiva vaipua veteen.
"Soutakaa henkenne edestä!" huusi purjemies, ja he sousivat, hinaten
Don Joséta veneen vanavedessä.