"Ei, herra, en minä ole", vastasi intiaani. "Unohdatte, että mukanamme oli Sydämen Haltija, ja Sydän, joka on säilynyt niin kauan, ei voi hukkua. Tämän me tiesimme ja siksi ponnistimme, vakuutettuina ettei touhumme ollut turhaa."
"Alanpa pian uskoa tuohon teidän taikakaluunne itsekin, Ignatio", sanoi herra, kohauttaen olkapäitään; "viime yönä se ainakin teki meille hyvän palveluksen."
Sitten hän peseytyi. Hänen pukeutuessaan saapui kylästä naisia kantaen vasuilla jauhokakkuja, papuja, paistettua kaurista ja pullollisen aqua ardientea, tämän maan viinaa. Tämän varaston ääreen me istuuduimme kiitollisina, ja ennenkuin olimme ateriamme lopettaneet, saapui kylän päämies, esittäen itsensä ja lausuen kunnioituksensa, pyytäen meitä samalla asuntoonsa.
Kuiskasin nyt Molasille, joka oli jonkun verran tuttu tämän miehen kanssa, että hän puhuttelisi häntä kahdenkesken, ilmoittaen arvoni ja tiedustellen, oliko hänellä tietoja tuosta vieraasta, jota tulimme tapaamaan, tohtori Zibalbaysta. Hän nyökkäsi ja totteli, ja hetken kuluttua nousin minäkin ja seurasin häntä puitten suojaan, missä veljesliittoomme kuuluva päämies puhutteli minua suurella kunnioituksella.
"Minulla on uutisia, herrani", sanoi Molas. "Tämä mies kertoo kuulleensa vanhasta intiaanista tyttärineen. Mutta tänä aamuna kertoi muuan virtaa alas tullut mies, että Don Pedro Moreno, tuon Don Josén isä, oli vanginnut heidät molemmat noin viisi tai kuusi päivää sitten ja sulkenut heidät tyrmään Santa Cruzin maatilalle, missä he nyt olivat, joko kuolleina tai elävinä."
Mietin hetkisen ja lähetin sitten hakemaan herra Stricklandin, jolle kerroin kuulemamme.
"Mutta mitä tuo roisto sitten voisi tehdä vanhalle intiaanille ja hänen tyttärelleen?" hän kysyi.
"Herra unohtaa", sanoi Molas, "että Don Pedro ryösti minultakin tohtorin antamat kultakolikot, ja että tyhmyyksissäni kerroin hänelle, keneltä ne olin saanut. Epäilemättä tahtoo hän saada tietää, mistä kaivoksesta tuo kulta on kaivettu, ja missä pajassa siihen on lyöty Sydämen merkki. Ja onhan siellä tytärkin, jota joku mies voi pitää arvokkaampana kuin kaikkea Meksikon kultaa yhteensä. Niin, herra, pelkään että matkanne on hyödytön, sillä ne, jotka lähtevät Don Pedron vieraiksi, jäävät hänen luoksensa helpostikin ainiaaksi."
"Se on, minun mielestäni, meidän kumminkin uskallettava", sanoi herra
Strickland.
"Niin on", minä vastasin. "Tultuamme näin kauas tapaamaan tätä vierasta, emme voi palata tyhjin toimin. Olemmehan sitäpaitsi eläneet pahemmissakin vaaroissa kuin Santa Cruzin vaarat voivat ollakaan."