Kun me tämän kuulimme, masentui mielemme, sillä olihan kauheata ajatella, että olimme muutaman tunnin sisällä tuomitut lepäämään saman lattian alla, missä nyt vielä elossa kävelimme. Jos nuo roistot olivat määrätyt tappamaan meidät, näytti kohtalomme auttamattomalta, koska meillä oli vain veitset puolustukseksemme, sillä vaikka olimmekin pelastaneet pistoolimme ja jonkun verran ruutia ruutisarveemme, oli kosteus pilannut haaksirikossa kaiken ruudin, jottei se voinut syttyä.
"Pelkään että olimme liian uhkarohkeita lähtiessämme tänne", sanoin minä, "ja ellemme voi heti paikalla paeta, saamme hengellämme maksaa uhkarohkeutemme."
"Älkää olko alakuloinen, herra" vastasi Molas, "sillä ette ole kuullut koko kertomusta. Tuo nainen näytti minulle keinon, miten voimme pelastua kuolemasta ainakin tämän illan. Käykäähän tänne", ja vieden meidät poikki huoneen hän kumartui lähelle lattiaa juuri päinvastaisella seinällä kuin apotinkuva oli, ja painoi lattian rajasta paneelilaudoitusta, jolla seinä oli vuorattu noin kolmen jalan korkeudelta.
Paneeli luiskahti sivuun, jättäen esiin aukon, niin suuren että mies juuri mahtui sisälle ryömimään. Tämän aukon läpi ryömimme yksitellen ja laskeuduimme alas neljä ahdasta porrasta ja pääsimme seinään koverrettuun, niin pieneen holviin, että siellä töin tuskin oli tilaa meidän kolmen seisoa, päämme ulottuen vain jonkun tuuman yli lattiatason.
Kerron sen tässä Teille, herra Jones, vaikken sitä koskaan ole Teille näyttänytkään, että tuo paikka vieläkin on olemassa, kuten havaitsette paneelia tutkimalla. Usean vuoden ajan olen pitänyt sitä paperien ja arvoesineiden säilytyspaikkana. Sieltä Te niinikään löydätte smaragdin, jota Teille näytin ensi kerran kohdatessamme toisemme. Mikä tuon holvin tarkoitus on ollut apottien aikana, en tiedä; ehkä he ovat sitä käyttäneet niinikään aarteittensa säilytyspaikkana.
"Miten pelastamme henkemme ryömimällä täällä kuin rotat likaviemärissä?" kysyin Molasilta. "Epäilemättä tuntevat talossa olijat piilopaikan ja vetävät meidät täältä esiin ennen pitkää ja teurastavat meidät."
"Luisa väittää, ettei sitä tunne kukaan muu kuin hän, sillä hän sanoo keksineensä sen vasta kaksi kuukautta sitten, lakaistessaan lattiata luudalla ja koskettaessaan vahingossa seinäpaneelia. Menkäämme nyt hetkiseksi pois täältä, sillä kello ei vielä ole edes yhtätoista, ja tyttö sanoo ettei ole vaaraa ennen puoliyötä."
"Onko hänellä jotakin pakoehdotusta?" minä kysyin.
"Hänellä on yksi ehdotus, mutta hän ei ole varma sen onnistumisesta. Kun nuo konnat ovat olleet täällä ja nähneet meidän menneen, luulevat he meitä joko noidiksi tai arvelevat meidän paenneen talosta, eivätkä lähde etsimään meitä ennen aamunkoittoa. Jos Luisa suinkin voi, palaa hän takaisin ja, astuen kamariin salakäytävän kautta, johtaa meidät kappeliin, mistä luulee meidän voivan paeta metsään."
"Missä on tuo salakäytävä, Molas?"