"En tiedä, herra; hänellä ei ollut aikaa sanoa sitä minulle, mutta murhamiehet tulevat sen kautta. Hän ilmaisi minulle luulevansa erään miehen ja naisen olevan vankina lähellä kappelia, vaikkeikaan hän tiedä heistä mitään eikä koskaan ole ollut siinä paikassa, koska intiaanit luulevat siellä kummittelevan. Epäilemättä ne ovat Zibalbay ja hänen tyttärensä, niin että jos siihen asti elätte, löydätte heidät sieltä ja voitte puhua heidän kanssaan."
"Miksi sanotte 'jos elätte', Molas?"
"Koska luulen, herra, että minä silloin jo olen kuollut; kuolema odottaa varmasti minua."
"Mitä tarkoitatte?" kysyi herra Strickland.
"Kerron Teille. Kun Luisa oli lähtenyt, söin ruuan, jota hän oli minulle tuonut ja join siemauksen viiniä. Sitten luulen nukkuneeni, sillä herätessäni oli kynttilä sammuksissa ja minä olin pilkkopimeässä. Kiireesti käännyin ottamaan uutta kynttilää, jonka olin pannut pullon viereen, ja olin juuri sytyttämäisilläni sen, kun jokin pakotti katseeni ylöspäin.
"Ja minä näin seuraavan näyn: huoneen etäisimmässä nurkassa seisoi kalpeasti valaistu mies, ja se mies olin minä itse, puettuna aivan samalla lailla kuin minä nyt. Seisoin siinä kalpean valon ympäröimänä; ja vaikka kasvot olivatkin kuolleen kasvot, ei käsi kuitenkaan ollut kuollut, sillä se viittasi minulle läpi pimeyden.
"Katselin sitä, ja kylmät pelon väreet kulkivat läpi ruumiini, niin että tuskin saatoin sytyttää kädessäni olevaa kynttilää. Vihdoin se kuitenkin syttyi kirkkaaseen liekkiin, ja pitäen sitä pääni päällä minä kävelin paikalle, missä olin haamun nähnyt, mutta huomasinkin ettei sitä enään missään ollut."
"Tai toisin sanoen. Te heräsitte unikuvastanne", sanoi herra
Strickland. "Onnittelen Teitä, että se loppui niin pian."
"On helppoa laskea leikkiä", vastasi Molas, "mutta mitä minä näin, sen minä tosiaankin näin ja tiedän sen ennustavan kuolemaani. Hyvä, olkoon niin; en ole vielä vanha, mutta olen elänyt kyllin kauan, ja aikani on lähteä nyt. Armahtakoon Taivas syntini, ja niin saa loppuni tulla!"
Tämän jälkeen yritimme kumpikin, sekä herra Strickland että minä, joskin turhaan, saada häntä luopumaan harhaluulostaan, joskaan se itse asiassa ei ollut mikään harhaluulo, sillä Molas oli määrätty kuolemaan seuraavana aamuna; vaikka oliko hänen näkynsä hänen kohtalonsa varoitus vai yksinkertaisesti uni, ei ole minun arvattavissani.