Käskin koiran paneutua maahan ulkopuolelle ja astuen rohkeasti sisään saavuin majani ovelle ja kuuntelin. Maja oli tyhjä eikä hengähdystäkään kuulunut. Hiivin sisään ja aloin hakea keihäitäni, vesiastiaani ja villapielustani, jonka olin tehnyt niin huolellisesti, etten tahtonut luopua siitä. Löysin pian kaikki. Sitten aloin etsiä nahkapeitettäni ja haparoidessani koski käteni johonkin kylmään. Hätkähdin kovin ja tunnustelin sitten tarkemmin. Tunsin miehen kasvot — kuolleen kasvot, Noman, jonka olin tappanut ja joka oli asetettu majaani hautausta odottamaan.
Oh! kuinka säikähdin, sillä pimeässä oli kuollut Noma pahempi kuin elävä. Olin juuri lähtemäisilläni pakoon, kun kuulin äkkiä naisten ääniä oven ulkopuolelta. Tunsin äänet; puhujat olivat Noman molemmat vaimot, ja toinen sanoi menevänsä valvomaan miehensä ruumiin ääreen. Nyt olin todellakin satimessa, sillä ennenkuin kerkesin ryhtyä mihinkään, pimeni oviaukko, ja lihavan naisen huohotuksesta minä kuulin, että Noman ensimmäinen vaimo oli kumartunut ja tunkeutui parhaillaan sisään. Samassa hän olikin majassa ja heittäytyi ruumiin viereen semmoiseen asentoon, etten voinut päästä ovelle, alkaen valittaa suurta murhettaan ja kirota minua. Ah, hän ei tiennyt, että kuuntelin. Olin pitkälläni Noman pään takana ja pelko pani aivoni toimimaan nopeasti. Tuon naisen läsnäollessa en enää pelännyt kuollutta niin paljon, ja muistaessani, minkälainen lurjus tämä oli ollut, minä päätin antaa hänen tehdä vielä viimeisen kepposen. Työnsin käteni hänen olkapäidensä alle ja nostin hänet istumaan. Kuullessaan liikettä nainen päästi omituisen kurkkuäänteen.
"Oletko hiljaa, senkin vanha haaska!" sanoin minä matkien Noman ääntä.
"Etkö voi antaa minun olla kuoltuanikaan rauhassa?"
Hän valahti voimatonna maahan ja alkoi sitten kirkua minkä keuhkoista lähti.
"Mitä! Rohkenetko vielä huutaakin?" sanoin minä jälleen Noman äänellä, "sittenpä opetan sinua olemaan vaiti." Ja minä tyrkkäsin ruumiin hänen päällensä.
Silloin hän pyörtyi, enkä tiedä, tulikokaan hän enää tajuihinsa. Nyt hän oli ainakin vaiti. Sieppasin peitteen — huomasin myöhemmin, että se oli Noman parhain, basutojen tekemä valikoiduista nahoista ja kolmen härän arvoinen — ja pakenin Koos kintereilläni.
Isäni Makedaman majat olivat parin sadan askeleen päässä ja minun täytyi päästä sinne, sillä sisareni Baleka nukkui siellä. En tohtinut mennä portin kautta, koska siellä oli aina yksi mies vahdissa. Tunkeuduin kaisla-aitauksen läpi keihääni avulla ja ryömin majalle, jossa Baleka nukkui muutamien sisarpuoltensa kanssa. Tiesin, missä hänen oli tapana nukkua ja millä kohtaa hänen päänsä oli. Paneuduin kyljelleni ja aloin hyvin varovasti kaivaa reikää majan seinään. Työ sujui hitaasti, sillä seinä oli paksu, mutta vihdoin olin kaivanut melkein läpi. Taukosin, sillä tulin ajatelleeksi, että Baleka oli voinut muuttaa nukkumapaikkaansa, jolloin olisin herättänyt jonkun toisen tytön. Päätin jo luopua aikeistani ja paeta yksin, kun samassa kuulin jonkun heräävän ja alkavan itkeä seinän toisella puolella. "Ah", ajattelin, "tuo on Baleka, joka suree veljeään!" Panin suuni reikään ja kuiskasin:
"Baleka sisareni! Baleka, älä itke! Minä, Mopo, olen täällä. Älä virka sanaakaan, mutta nouse. Tule ulos ja ota nahkapeite mukaasi."
Baleka oli hyvin ymmärtäväinen tyttö; hän ei huudahtanutkaan, kuten useimmat tytöt olisivat tehneet. Ei; hän käsitti ja odotettuaan hetkisen hän nousi ja hiipi ulos peite käsivarrellaan.
"Miten olet täällä, Mopo?" kuiskasi hän. "Sinut varmasti tapetaan!"