Dingaan oli tosin samaa verta kuin Chakakin ja yhtä mahtava näöltään ja julma sydämeltään kuin hänkin, mutta hänellä ei ollut Chakan tarmoa, eikä järjen terävyyttä. Hän oli sitä paitsi petollinen valehtelija, mitä Chaka ei ollut. Naisiinkin hän oli liiaksi menevä ja tuhlasi näiden seurassa ajan, joka hänen olisi pitänyt omistaa valtion asioille. Hän hallitsi kuitenkin aikansa.
Minun täytyy kertoa sinulle myös, että Dingaan olisi tappanut velipuolensa Pandankin tahtoen siten reväistä isänsä Senzangaconan sukupuusta kaikki harmilliset vesat. Tämä Panda oli hyväntahtoinen, rauhaarakastava mies, minkätähden minä luulinkin häntä hieman sekapäiseksi, ja kun kysymys hänen surmaamisestaan tuli esille, panimme minä ja eräs Mapita-niminen päällikkö jyrkästi vastaan sanoen, ettei häntä, mielipuolta, tarvinnut pelätä. Puolustin häntä sentähden, että minä rakastin tuota vaiteliasta ja lempeäsydämistä miestä. Dingaan myöntyi vihdoin sanoen: "Pyydätte minua säästämään tuon koiran, minkä minä teenkin, mutta saadaanpa nähdä, että hän vielä puree minua."
Pandasta tehtiin sitten kuninkaan karjan kaitsija. Dingaanin sanat toteutuivatkin, sillä juuri Pandan hampaiden ote se syöksi hänet valtaistuimelta. Panda oli vain koira, joka puri, mutta minä, Mopo, olin mies, joka usutin hänet riistan kimppuun.
* * * * *
Umslopogaasin, Mopon ja Nadan tarina jatkuu teoksessa "Susi-veikot."