Kukaan ei vastannut, ja Chaka jatkoi: "Tämä ei olekaan pikku asia, joka huuhdotaan unohduksiin vain parin miehen verellä. Mies, joka teki tämän, ei kuole yksinään tahi astu henkien maahan vain muutamien harvojen seurassa. Hänen koko heimonsa on seuraava häntä, pienimmät lapsetkin ja karjakin viimeistä päätä myöten! Kiiruhtakoot sanansaattajat itään ja länteen, pohjoiseen ja etelään käskemään kokoon maan kaikki taikurit! Kaikkien rykmenttien komentajat ja jokaisen kylän päälliköt tulkoot myös saapuville! Kymmenentenä päivänä tästä päivästä lukien pidettäköön neuvottelu, ingomboco, ja tästä on tuleva sellainen noitien ja konnien vainuaminen, ettei Zulumaassa ole moista ennen nähty."
Sanansaattajat lähtivät täyttämään kuninkaan käskyä saatuaan ylimyksiltä, indunoilta, tietää koollekutsuttavien henkilöiden nimet, ja päivä päivältä kokoontui väkeä kuninkaan porteille ylistäen tätä äänekkäästi, polvillaan ryömien. Mutta hän ei suvainnut vastata kenellekään. Erään ylimyksen hän tapatti, koska tämä kantoi kädessään kuninkaallisesta punapuusta tehtyä keihästä, jonka Chaka itse oli kerran antanut hänelle.
Iltana ennen neuvottelun pitoa astuivat taikurit, miehet ja naiset, kaupungin portista sisälle. Heitä oli puolitoistasataa, ja he olivat naamioineet itsensä hirveän näköisiksi ihmisluilla, kalanpyrstöillä, häränhännällä, surmattujen pahantekijöiden rasvalla ja käärmeennahalla. He astuivat vaieten eteenpäin, kunnes saapuivat kuninkaan asunnon intunkulun, edustalle. Siinä he pysähtyivät ja lauloivat tervehdyslaulunsa kuninkaalle:
"Olemme tulleet, oi kuningas, luolista ja soiden kätköistä
Tapettujen veressä kylpemään.
Olemme koonneet joukkomme
Suurta tappoa vainuavien korppikotkain lailla.
Emme tule yksinämme, oi kuningas; aaveiden seurassa kuljemme,
Aaveiden, jotka kuiskaavat meille tuomitun nimen.
Emme tule yksinämme, sillä me olemme kuoleman väkeä ja lapsia
Ja hän johtaa askeleemme tuomitun luo.
Punainen kuu valaisee aavikon aukeita ja verinen päivä
laskee länteen.
Katsokaa, konnat, ja sanokaa niille hyvästit,
Sillä teitä on satoja, jotka toivotte kuninkaalle pahaa
Haa! pian sanomme me teille hyvästit!"
He vaikenivat ja siirtyivät heille varatulle alueelle viettämään yötä loihtuja lukien ja taikoja tehden. Mutta ne, jotka olivat kokoontuneet kulkuetta katsomaan, vapisivat laulun sanat kuullessaan, sillä he tiesivät vallan hyvin, ettei moni mies näkisi enää auringon laskevan. Minä vapisin myöskin, sillä sydämeni oli täynnä pelkoa. Ah, isäni, päivät, jolloin Chaka hallitsi, olivat pahoja päiviä ja kuolema vaani meitä joka käänteessä! Silloin ei voinut kukaan sanoa henkeään omakseen, ei vaimojaan, ei lapsiaan, ei mitään. Kuningas oli kaiken herra, ja mitä sodat säästivät, sen tuhosivat taikurit.
Päivä valkeni hitaasti ja ennenkuin oli aivan valoisakaan, tulivat airueet käskemään kaikkia kuninkaan ingombocoon. Miehiä saapui sadoittain lyhyet kepit mukanaan, sillä aseiden kantaminen oli kuoleman uhalla kielletty, ja istuutuivat suuriin piireihin kuninkaan porttien eteen. Oh, he olivat murheellisen näköiset, eikä heille maistunut ruoka sinä aamuna, heille, kuoloon kulkijoille He istuutuivat ja piirien ympärille asettui joukko rotevia ja julmia sotureita, oikein valioväkeä, aseina vain nuijat. Ne olivat pyöveleitä!
Kun kaikki olivat valmiit, astui kuningas ulos ylimysten ja minun seuraamana. Kun hän ilmestyi leopardin talja yllään ja päätä pitempänä kaikkia muita, heittäytyi kansa maahan ja jokaisen huulilta kajahti äkkiä ja voimakkaasti kuninkaallinen tervehdys bayéte! Mutta Chaka ei ollut huomaavinaan mitään; hänen otsansa oli synkkä kuin pilvinen vuorenhuippu. Hän katsahti väkijoukkoon ja pyöveleiden ketjuun, ja minne hänen katseensa osui, siellä miehet kalpenivat pelosta. Sitten hän istahti häntä varten aukeaman laitaan varatulle tuolille suuren piirin pohjoispuolelle.
Hetkisen oli aivan hiljaista. Sitten tuli naisten asunnon portista joukko nuoria helmillä koristeltuja tyttöjä tanssien ja kantaen vihreitä oksia. He taputtivat käsiään ja lauloivat tullessaan: