Minä katsahdin häneen, mutta en vastannut, sillä totta puhuakseni en ollut väittelytuulella.
Saavuimme majapaikkaamme, missä sotilaat jättivät meidät ja leiriytyivät ulkopuolelle. Täynnä sotasuunnitelmia Stephen riensi heti siihen huoneeseen, jonne oli pantu säilöön orjain pyssyt ja omat vara-aseemme sekä ampumatarpeet. Näin hänen palaavan aivan kalpeana ja kysyin, mitä oli tapahtunut.
"Tapahtunut!" hän vastasi äänellä, joka oli aivan täynnä kauhua. "Sitä, että nuo mazitut ovat varastaneet kaikki pyssymme ja ampumavaramme. Eivät ole jättäneet ruutia edes hemmetin vertaa."
"Hyvä on", vastasin laskien leikkiä, joka tällaisissa olosuhteissa on tavallista, "sensijaan pääsemme itse varmasti hemmettiin."
Asemamme oli todellakin kauhea. Lukija voi itse kuvitella sitä mielessään. Vähän yli kahden vuorokauden kuluttua joutuisimme nuolilla ammuttaviksi, ellei muuan oikullinen herrasmies, jonka uskoin varmasti kuolleeksi, ilmestyisi yht'äkkiä erääseen Keski-Afrikan etäisimpään ja vaikeapääsyisimpään paikkaan. Ainoa toivomme sen tapahtumisesta, jos sitä yleensä voi toivoksi nimittääkään, perustui sen lisäksi vain kafferi-tietäjän ennustukseen.
Siihen luottaminen oli joka suhteessa niin typerää, että hylkäsin koko ajatuksen ja aloin miettiä pakenemisen mahdollisuuksia. Mietittyäni tuntikausia en ollut keksinyt ainoatakaan keinoa. Eipä edes Hans kaikkine kokemuksineen ja lähes yli-inhimillisine taitoineen kyennyt ehdottamaan mitään. Olimme aseettomina keskellä tuhatlukuista villikansaa, joka Babembaa mahdollisesti lukuunottamatta piti meitä orjakauppiaina, jotka olivat tulleet maahan ryöstämään heidän vaimojaan ja lapsiaan. Ennakkoluuloinen kuningas Bausi oli kuuro meitä kohtaan. Tyhmyydessämme, jota nyt katkerasti kaduin, niinkuin kaduin koko retkeäkin tai ainakin sitä, että olimme lähteneet sille ilman Veli Johannesta, olimme sitäpaitsi hankkineet leppymättömäksi viholliseksemme heidän päätaikurinsa, joka noille kansoille on tavallisesti jonkunlainen Canterburyn arkkipiispa. Meillä ei ollut mitään toivoa, ellei tapahtuisi jokin ihme. Voimme ainoastaan rukoilla ja valmistautua kuolemaan.
Mavovo tosin pysyi hilpeänä. Hänen uskonsa "Käärmeeseen" oli todella liikuttava. Hän tarjoutui tekemään taikatemppunsa uudelleen meidän läsnäollessamme osoittaakseen, ettei mitään erehdystä ollut tapahtunut. Minä kieltäydyin, sillä en uskonut taikoihin, ja Stephenkin kieltäytyi, vaikkakin toisesta syystä, nimittäin siitä, että tulos mahdollisesti voisi olla erilainen, mikä hänestä olisi ollut masentavaa. Zulut horjuivat uskon ja epäuskon välillä niinkuin epäilevä ihminen, joka on ryhtynyt tutkimaan kristinuskon totuutta. Sammy sitävastoin ei horjunut, hän sananmukaisesti ulvoi ja valmisti ruoan niin huonosti, että minun piti kääntyä Hansin puoleen, pyytäen häntä keittämään, sillä niin huono kuin ruokahalumme olikin, meidän piti koettaa ylläpitää voimiamme syömällä.
"Mikä, mr. Quatermain", Sammy kysyi kyyneltensä lomassa, "olla sellainen ravinnonkäyttötapa, joka säilyttäisi elimistömme aina vastaanottokykyisenä?"
Ensimmäinen yö kului jotenkuten, ja samoin seuraava päiväkin ja sitä seuraava yö, jonka jälkeen valkeni viimeinen aamumme. Minä nousin hyvin varhain ja katselin auringon nousua. En luullakseni ole koskaan ennen huomannut, kuinka ihana auringonnousu on, en ainakaan niin selvästi kuin sinä aamuna, jolloin otin siltä ikuisia jäähyväisiä. Vaikka saattoihan kuoleman pimeyden takana tosin olla kauniimpiakin auringonnousuja! Sitten menin majaamme, ja kun Stephen, jolla näytti olevan sarvikuonon hermot, nukkui sikeätä unta kuin kilpikonna talvella, luin vakavasti rukouksiani, kaduin syntejäni, joita näytti olevan niin paljon, että lopulta jätin epätoivoisen yrityksen sikseen ja koetin sitten kuluttaa aikaani lukemalla Vanhaa Testamenttia, johon olen aina ollut kovasti kiintynyt.
Lukiessani erästä sivua, jolla kerrottiin, kuinka profeetta Samuel, jonka sijasta ehdottomasti luin "Imbozwi", hakkasi kappaleiksi Agag'in, sen jälkeen kuin Bausi — tarkoitan Saul — oli armahtanut häntä ja säästänyt hänen henkensä, en tuntenut itseäni juuri lohdutetuksi, Epäilemättä nämä ihmiset uskoivat minun Agag'in tavoin riistävän miekallani vaimoilta heidän lapsensa eivätkä siis voineet muuta kuin tuon onnettoman kuninkaan esimerkkiä seuraten ryhtyä "hienotunteisesti" tuomioon.