Stephen'in yhä nukkuessa — en ymmärtänyt kuinka hän voi nukkua — ryhdyin sitten laskemaan retkemme tähänastisia kuluja. Se oli maksanut jo £ 1,423. Ajatella, että olimme uhranneet £ 1,423 joutuaksemme paaluun sidottaviksi ja nuolilla ammuttaviksi! Yhden harvinaisen orkidean vuoksi! "Oi", arvelin mielessäni, "jos jonkun ihmeen kautta pelastuisin tai jos tulevassa elämässäni joutuisin sellaiseen maahan, jossa nuo harvinaiset kasvit kukkivat, en ikinä edes katsoisikaan niihin." Todellisuudessa en sitä ole tehnytkään.
Ennen pitkää Stephenkin heräsi ja söi vahvan aamiaisen, niinkuin sanomalehdissä kerrotaan rikoksellisten tekevän ennen teloitusta.
"Mitä sureminen hyödyttää?" hän sanoi. "Muuten en surisi ollenkaan paitsi vanhan isäraukkani vuoksi. Jonakin päivänä olisimme kuitenkin tulleet tähän asemaan, ja mitä pikemmin se on ohi, sitä pikemmin saamme nukkua, kuten laulussa lauletaan. Kun ajattelee asiaa, niin unella on äärettömän suuria etuja, sillä ainoastaan unessa olemme täydellisesti onnellisia. Sitä ennen olisin kuitenkin mielelläni nähnyt tuon Cypripeudimin."
"Kirottu Cypripedium!" minä huudahdin ja kolistelin ulos huoneesta sanomaan Sammylle, että ellei hän lakkaisi ulvomasta, iskisin häneltä pään puhki.
"Aika loikkaus! Kuka olisi uskonut tuota Quatermain'ista!" kuulin
Stephen'in mutisevan piippuansa sytytellen.
Aamu valkeni "kuin voideltu salama", kuten Sammy huomautti. Kello tuli kolme, ja Mavovo ja hänen seurueensa uhrasivat vohlan esi-isäinsä hengille, mikä, kuten Sammy taaskin huomautti, oli "kauhea pakanallinen meno, joka oli luonnostaan sopiva pahentamaan asiaamme Ylhäisten Voimain edessä."
Sen tehtyä ilmestyi Babemba luoksemme suureksi ilokseni. Hän näytti niin iloiselta, että päätin heti hänen tuovan mitä parhaita uutisia tullessaan. Ehkä kuningas oli armahtanut meidät, tai ehkä — suloinen ajatus — Veli Johannes oli saapunut jo ennen aikaansa.
Mutta ei sinnepäinkään! Hänellä ei ollut muuta sanottavaa kuin että hän oli lähettänyt tiedustelijoita pitkin rannikolle vievää tietä ja ettei sadan mailin laajuudella näkynyt jälkeäkään Veli Johanneksesta. Kun Musta elefantti senvuoksi oli Imbozwin kiihoituksesta käynyt yhä raivoisammaksi, näytti hyvin luultavalta, että illan juhlamenot pantaisiin toimeen. Kun sen lisäksi hänen velvollisuuteensa kuului valvoa paalujen pystyttämistä, joihin meidät piti sidottaman, ja hautojen kaivamista niitten juurelle, niin hän oli tullut laskemaan meidät uudelleen ollakseen varma, ettei luvun suhteen ollut tapahtunut erehdystä. Jos tahdoimme joitakin esineitä mukaamme hautaan, meidän piti vain nimittää ne hänelle, ja hän pitäisi niistä varmasti huolen. Kuolema olisi nopea ja tuskaton, hän lisäsi, sillä hän oli valinnut Bezan kaupungin parhaat jousimiehet, jotka harvoin ampuivat harhaan ja useimmat olisivat osuneet vaikka puhvelihärän töyhtöön.
Sitten hän lörpötteli vähän muista asioista, kysyen muun muassa, mistä hän löytäisi taikakilven, jonka olin antanut hänelle ja jota hän aikoi aina pitää kunniakkaana muistona j.n.e., nuuskasi Mavovon kanssa ja lähti, luvaten varmasti palata oikeaan aikaan.
Kello oli nyt neljä, ja kun Sammy oli aivan kykenemätön, niin Stephen laittoi itselleen teetä. Tee oli hyvin hyvää, varsinkin kun meillä oli maitoa sekaan, vaikka en muistanut ennenkuin myöhemmin, mille se maistui.