"'Apina', hän vastasi, 'myrkyllinen apina. Leikkaa pois sormi, oi
Dogeetah, tai huomenna minä kuolen.'
"'Miksi et antanut omain Iääkäriesi leikata pois sormea, sinä, joka olet Kalubi, Pongon päämies?'
"'Ei, ei', hän vastasi, pudistaen päätään. 'Sitä he eivät voi. Se ei ole luvallista. Ja minä itse, minä en sitä voi, sillä jos liha on mustunut, on käsikin leikattava, ja jos ranne on musta, on koko käsivarsi leikattava.'
"Istuuduin kenttätuolilleni ja ajattelin. Todellisuudessa odotin auringonnousua, sillä oli hyödytöntä yrittää leikkausta siinä valossa. Mies, Kalubi, arveli minun kieltäneen hänen pyyntönsä ja kävi hirveän kiihtyneeksi.
"'Ole armollinen, valkea herrani', hän rukoili, 'älä jätä minua kuolemaan. Minä pelkään kuolemaa. Elämä on paha, mutta kuolema pahempi. Oi, jos kieltäydyt, tapan itseni tähän sinun eteesi, ja minun haamuni on ahdistava sinua, kunnes itsekin kuolet pelosta ja tulet sinne, missä minä olen. Mitä palkkiota pyydät? Kultaako vai norsunluuta vai orjiako? Sano, niin minä annan sinulle.'
"'Rauhoitu', sanoin, sillä ymmärsin, että jos hän jatkaisi sillä tapaa, hän voisi saada kuumetta ja aiheuttaa leikkauksen epäonnistumisen. Siitä syystä en myöskään kysellyt häneltä paljoa niistä monista asioista, joita olisin halunnut tietää. Sytytin tulen ja keitin instrumentit — hän arveli minun tekevän taikoja. Kun kaikki oli valmiina, oli aurinkokin jo noussut.
"'Nyt', sanoin, 'näytä, kuinka urhea olet.'
"No niin, Allan, minä toimitin leikkauksen, otin pois sormen kämmentä myöten, sillä arvelin, että saattoi olla perää hänen puheessaan myrkystä. Tutkiessani leikattua sormea huomasinkin myöhemmin, ja voin näyttää teillekin, sillä olen säilyttänyt sen spriissä, että niin todella oli asianlaita, sillä mustuminen, josta hän puhui, arvatenkin eräänlainen kuoleutuminen, oli levinnyt jo melkein niveleen asti, vaikka sen toisella puolen liha oli aivan tervettä. Todella tuo Kalubi oli peloton mies. Hän istui vakaana kuin kallio eikä edes vavahtanut. Nähdessään vain terveen lihan hän päästi syvän helpotuksen huokauksen. Kun kaikki oli ohi, näytti hän kuitenkin hiukan heikolta, jonka vuoksi annoin hänelle vähän vedellä sekoitettua väkiviinaa, joka elvytti hänet.
"'Oi, herrani Dogeetah', hän lausui minun sitoessani kättä, 'koko elämäni ajan olen palvelijasi. Mutta tee minulle vielä yksi palvelus. Maassani on hurja peto, sama, joka puraisi poikki sormeni. Se on paholainen; se tappaa meidät, ja me pelkäämme sitä. Olen kuullut, että teillä valkeilla miehillä on taika-aseita, jotka tappavat pamahduksella. Tule maahani ja tapa taika-aseella tuo hurja peto. Tule, minä pyydän, tule, sillä minä pelkään kauheasti', ja siltä hän todella näyttikin.
"'En', vastasin, 'minä en vuodata verta; en tapa muuta kuin perhosia ja niitäkin vain vähän. Mutta jos pelkäät petoa, miksi et sitä myrkytä? Teillä mustilla miehillä on monenlaisia myrkkyjä.'