Samassa Mavovo lähestyi ja kyyristyi maahan eteemme.
"Isäni Macumazahn", hän sanoi levollisesti, "mitä teillä on minulle sanottavaa?"
"Kiitoksen sanoja, Mavovo. Ellet olisi ollut niin nopea, niin Imbozwi olisi lopettanut minut. Veitsi kosketti vain ihoani, mutta ei tehnyt haavaa, Dogeetah on nimittäin tarkastanut sen."
Mavovo heilautti kättään kuin työntääkseen syrjään tuon pikku seikan ja kysyi, katsoen minua suoraan silmiin:
"Mitä muita sanoja, Macumazahn? Tarkoitan Käärmeeseeni nähden."
"Että sinä olit oikeassa ja minä väärässä", vastasin häpeissäni. "On tapahtunut, niinkuin sinä ennustit, kuinka ja miksi, sitä en ymmärrä."
"Niin, isäni, siitä syystä, että te valkoiset miehet olette niin turhamaisia" ("pöyhkeileviä" oli hänen sanansa), "että luulette omistavanne kaiken viisauden. Nyt olette nähneet, että niin ei ole. Minä olen tyytyväinen. Väärät tietäjät ovat kaikki kuolleet, isäni, ja minä luulen, että Imbozwi —"
Minä kohotin kättäni, sillä en halunnut kuulla yksityiskohtia. Mavovo nousi ja meni hymyillen asioilleen.
"Mitä hän tarkoittaa Käärmeellään?" Veli Johannes tiedusteli uteliaana.
Kerroin hänelle asian niin lyhyesti kuin osasin ja kysyin, voiko hän selittää sen. Hän pudisteli päätään.