Kysyin Kombalta, koska ja kuinka aioimme pyrkiä yli järven. Hän vastasi, että meidän oli lähdettävä seuraavana päivänä aamunkoitteessa, jolloin tuuli tähän vuodenaikaan tavallisesti puhalsi rannikolta, ja että suotuisan ilman vallitessa saatoimme päästä pongojen kaupunkiin Ricaan ennen yön tuloa. Kuinka tämä oli tapahtuva, sen hän oli valmis näyttämään minulle,jos viitsin tulla hänen mukaansa. Minä nyökkäsin ja hän vei minut neljän- tai viidensadan kyynärän päähän pitkin kaislikon reunaa etelään päin.
Tällä matkalla sattui kaksi odottamatonta tapausta. Ensinnäkin i suuri, musta sarvikuono, joka oli nukkumassa jonkin pensaan suojassa ja sai vainuunsa ihmisten lähestyvän, hyökkäsi niinkuin tavallista suoraan meitä kohti noin kuudenkymmenen kyynärän päästä. Minulla sattui olemaan mukanani suuri yksipiippuinen rihlapyssy, sillä emme olleet vielä luovuttaneet aseitamme. Sarvikuono läheni vinhaa vauhtia, ja Komba alkoi pötkiä pakoon, mikä ei ollutkaan ihme, sillä hänellä ei ollut muuta asetta kuin keihäs. Minä vedin pyssyni vireeseen ja odotin kohtaloani.
Noin viidentoista askeleen päässä sarvikuono kohotti päätään, johon sarvien takia olisi tietysti ollut hyödytöntä tähdätä, ja nyt laskin luodin suoraan kurkkuun. Se osui hyvin ja tunkeutui luullakseni sydämeen saakka. Joka tapauksessa se alkoi kieriskellä maassa kuin ammuttu kaniini, ojensi kerran vain jalkansa ja heitti henkensä miltei aivan edessäni.
Tämä vaikutti Kombaan. Hän kääntyi; hän tuijotti kuolleeseen sarvikuonoon ja sen kurkussa olevaan reikään; hän tuijotti minuun; hän tuijotti yhä savuavaan rihlapyssyyn.
"Suuri aavikon peto kuollut pamauksesta!" hän mutisi. "Tuollainen valkea apina (minä kiitin kohteliaisuudesta ja panin sen muistiin) tappanut sen taiallaan yhdessä hetkessä. Oi! Motombo oli viisas määrätessään —" siihen hän vaivoin pysähtyi.
"No, ystäväni, mikä hätänä?" minä kysyin. "Näet, ettei sinun olisi tarvinnut paeta. Jos olisit astunut selkäni taakse, olisit ollut yhtä hyvässä turvassa kuin nytkin — pakosi jälkeen."
"Niin on, herrani Macumazana, mutta tapahtuma on minulle outo. Anna anteeksi, jos en sitä ymmärrä."
"Oi! Tietysti annan sinulle anteeksi, herrani, tuleva kalubi. On selvää, että teillä Pongo-maassa on vielä paljon opittavaa."
"Niin kyllä, herrani Macumazana, ja samoin ehkä teilläkin", hän vastasi kuivasti, sillä hän oli jo toipunut järkytyksestä ja saanut takaisin purevan puhekykynsä.
Sitten annoin Mavovolle, joka salaperäisellä tavalla ilmestyi paikalle kuultuaan laukauksen — luultavasti hän oli kaiken varalta lähtenyt seuraamaan meitä — määräyksen hakea miehiä paloittelemaan sarvikuonoa, ja senjälkeen jatkoimme Komban kanssa matkaa.