"Tytär syntyi kaksikymmentä vuotta sitten, Dogeetah, sen jälkeen kuin Kukan äiti oli löydetty ja tuotu tänne. Hän sanoo, että isä oli valkoihoinen mies, jonka kanssa hän oli naimisissa, mutta joka nyt on kuollut."
Veli Johanneksen pää painui rinnalle ja silmät sulkeutuivat kuin olisi hän vaipunut uneen.
"Mitä äidin asumapaikkaan tulee", kalubi jatkoi, "se on järvessä olevalla saarella, vuoren huipulla, jota ympäröi vesi. Hänellä ei ole Valkoisen jumalan kanssa mitään tekemistä, mutta vaimot, jotka häntä palvelevat, soutavat silloin tällöin järven yli hoitamaan peltoja, joilla kasvaa kalubin kylvämä vilja, jonka siemenet ovat Valkean jumalan ravintoa."
"Hyvä", minä sanoin; "nyt me ymmärrämme — emme paljoa, mutta vähän. Sano sitten suunnitelmasi. Kuinka pääsemme siihen paikkaan, jossa suuri apina asuu? Ja jos pääsemme sinne, kuinka meidän on surmattava eläin, kun seuraajasi Komba oli kyllin huolellinen estääkseen meitä tuomasta ampuma-aseitamme maahasi?"
"Ah, herrani Macumazana, tuosta kepposesta saakoon hän itse tuntea jumalan hampaat aivoissaan, niin, saakoon hän sen kuoleman, jonka hänelle aion. Ennustus, jonka hän sanoi, ei ole mikään vanha ennustus. Se ilmestyi maahan vasta viime kuussa, vaikka en tiedä, onko se lähtöisin Kombasta vai Motombosta. Lukuunottamatta minua ei kukaan tai ainakin hyvin harvat maassa olivat kuulleet rautaputkista, jotka purkavat sisältään kuolemaa, kuinka siis olisi voinut syntyä ennustus, joka puhuu niistä?"
"Enpä tiedä, kalubi, mutta vastaa kysymykseni loppuosaan."
"Mitä tulee pääsemiseenne metsään — Valkea jumala nimittäin asuu metsässä vuoren rinteellä — se on oleva helppoa, sillä Motombo ja kansa luulevat, että tuon teidät uhrattaviksi, mitä he monesta syystä toivovatkin", ja hän vilkaisi hyvin merkitsevästi pulleaan Stephen'iin. "Mitä taasen tulee siihen, kuinka teidän on tapettava jumala ilman rautaputkianne, sitä en tiedä. Mutta te olette hyvin urhoollisia ja suuria taikureita. Te keksitte varmasti keinon."
Taaskin Veli Johannes näytti heräävän. "Niin", hän sanoi, "kyllä me keksimme keinon. Älä huolehdi siitä, oi kalubi. Me emme pelkää tuota suurta apinaa, jota nimität jumalaksi. Mutta sen teemme vain yhdellä hinnalla. Emme tapa petoa emmekä koeta pelastaa henkeäsi muuta kuin yhdellä hinnalla."
"Millä hinnalla?" kalubi kysyi hermostuneesti. "Meillä on vaimoja ja karjaa — ei, te ette halua vaimoja, ja karjaa ei voida kuljettaa järven yli. Meillä on kultahiekkaa ja norsunluuta. Sitä olen jo luvannut, ja muuta en voi teille antaa."
"Hinta on se, oi kalubi, että luovutat meille mukanamme vietäviksi tuon valkoihoisen naisen, jota nimitetään Pyhän kukan äidiksi, ja hänen tyttärensä —"