"Näin siis kaikki on käynyt toteen, mitä ennustin", jatkoi tuo sammakkomainen olento. "Te tulitte takaisin, niinkuin tiesin teidän tulevan, ja nyt saamme nähdä, puhuiko tuo Valkoparta totta sanoessaan, että hänen jumalansa oli kostava meidän jumalallemme. Saatte mennä kostamaan hänelle, jos siihen kykenette; sitten saamme nähdä. Mutta tällä kertaa teillä ei olekaan mukananne rautaputkianne, joita yksin pelkäämme. Sillä eikö jumala ole minun suuni kautta julistanut meille, että kun valkoiset miehet palaavat rautaputkineen, silloin jumala kuolee, ja minä, Motombo, jumalan suu, kuolen myös, ja Pyhä kukka revitään maasta, ja Kukan äiti menee pois, ja pongo-kansa hajoitetaan ja joutuu kulkureiksi ja orjiksi? Ja eikö hän julistanut, että kun valkoiset miehet palaavat ilman rautaputkiaan, silloin tapahtuu jotakin salattua, — ah, älkää kysykö mitä, aikanansa sen kyllä saatte tietää, ja pongo-kansa, joka on ollut kuihtumaisillaan, tulee jälleen hedelmälliseksi ja suureksi kansaksi? Ja senvuoksi me tervehdimme teitä, valkoiset miehet, jotka palaatte aaveiden maasta senvuoksi, että teidän kauttanne me, pongo-kansa, tulemme hedelmälliseksi ja suureksi kansaksi."
Yht'äkkiä hänen römisevä puheensa taukosi, pää vaipui takaisin hartioiden väliin, ja hän istui kauan aikaa hiljaa, raivoisasti säihkyvät silmät vain tähdättyinä meihin, kuin olisi hän tahtonut lukea sisimmät ajatuksemme. Jos se hänelle onnistui, niin minun ajatukseni varmaankin miellyttivät häntä. Totta puhuakseni olin täynnä pelkoa, raivoa ja inhoa. Vaikka en tietysti uskonut sanaakaan kaikesta tuosta lorusta, jota hän oli lasketellut ja joka on niin tavallista noiden mustasydämisten afrikkalaisten velhojen keskuudessa, tunsin vihaavani tuota olentoa, joka mielestäni oli vain puoleksi ihminen. Hänen ulkomuotonsa ja puheensa teki minut aivan sairaaksi.. Ja samalla pelkäsin häntä aivan kauheasti. Minusta tuntui kuin olisin unesta herättyäni huomannut olevani kahden kesken jonkin inhoittavan haamun kanssa. Sitäpaitsi olin vakuutettu, että hänellä oli kauhean pahat aikomukset meitä vastaan. Yht'äkkiä hän alkoi uudelleen puhua.
"Kuka tuo pieni keltainen mies on", hän sanoi, "tuo vanhus, jonka pää on kuin kallo", ja hän osoitti Hansia, joka oli pysytellyt mahdollisimman syrjässä Mavovon takana, "tuo ryppynaamainen tylppänenä, joka voisi olla jumala-veljeni poika, jos hänellä yleensä olisi lapsia? Ja mitä noin pieni mies tekee noin suurella sauvalla?" Taaskin hän osoitti Hansin suurta bambusauvaa. "Uskon, että hän on yhtä täynnä viekkautta kuin vasta täytetty vesiastia vettä. Tuota suurta mustaa", hän katsahti Mavovoon, "en pelkää, sillä hänen taikataitonsa on pienempi kuin minun" (hän näytti tuntevan Mavovossa virkaveljen), "mutta tuota pientä keltaista, jolla on tuo iso sauva ja tukku selässä, häntä minä pelkään. Arvelen, että hänet pitäisi tappaa."
Hän pysähtyi, ja me vapisimme, sillä jos hänen todellakin olisi pistänyt päähänsä surmata hottentottiraukka, kuinka olisimme voineet sitä estää? Mutta suuren vaaran nähdessään Hans kutsui taitonsa avukseen.
"Oi, Motombo", hän vikisi, "sinun ei pidä tappaa minua, sillä olen lähettilään palvelija. Tiedät hyvin, että kaikkien maiden jumalat vihaavat ja kostavat niille, jotka satuttavat kätensä lähettiläihin tai heidän palvelijoihinsa, joita vain he, jumalat yksin, saavat vahingoittaa. Jos tapat minut, tulen henkenä vainoomaan sinua. Tulen istumaan olkapäällesi yöllä ja loruilen korvaasi, niin ettet saa nukkua, kunnes vihdoin kuolet. Sillä vaikka oletkin vanha, sinun on kuoltava lopulta, Motombo."
"Se on totta", Motombo virkkoi. "Enkö sanonut äsken, että hän on täynnä viisautta? Kaikki jumalat kostavat niille, jotka tappavat lähettiläitä tai heidän palvelijoitaan. Se" — hän nauroi taaskin kaameata nauruaan — "on jumalain erikoisoikeus. Pongo-jumalat vahvistakoot sen."
Päästin helpotuksenhuokauksen, ja hän jatkoi aivan toisenlaisella, kumealla ja, jos niin saan sanoa, virallisella äänellä:
"Sano, oi kalubi, missä asiassa olet tuonut nämä valkoiset miehet puhuttelemaan minua, Jumalan suuta? Olenko uneksinut, että asia koski sopimusta Mazitu-kuninkaan kanssa? Nouse ja puhu."
Kalubi nousi ja esitti nöyrän näköisenä lyhyesti mutta selvästi syyn tuloomme Pongo-maahan Bausin lähettiläinä ja sopimuksen pääehdot, jotka oli alistettu Motombon ja Bausin hyväksyttäviksi. Panimme merkille, että kysymys ei herättänyt Motombossa minkäänlaista mielenkiintoa. Puheen kestäessä hän näytti vaipuvan uneen, luultavasti hän oli uupunut keksimistään suunnattomista valheista tai jostain muusta syystä. Kun se oli päättynyt, hän avasi silmänsä, osoitti Kombaa ja sanoi:
"Nouse, tuleva kalubi."