Komba nousi ja kertoi kylmällä, täsmällisellä äänellään osansa asiassa, käyntinsä Bausin luona ja kaiken, mitä hänen lähettilästoimensa yhteydessä oli tapahtunut. Jälleen Motombo näytti vaipuvan uneen ja raotti silmiään vain kerran Komban kertoessa aseittemme etsinnästä, jolloin hän nyökäytti hyväksyvästi suurta päätään ja nuolaisi huuliaan ohuella, punaisella kielellään. Komban lopetettua hän sanoi:
"Jumala sanoo minulle, että suunnitelma on hyvä ja viisas, sillä ilman uutta verta pongo-kansa kuolee, mutta kuinka asia on päättyvä, sen tietää jumala yksin, jos muuten hänkään kykenee katsomaan tulevaisuuteen."
Hän pysähtyi ja kysyi sitten terävästi:
"Onko sinulla muuta sanottavaa, oi tuleva kalubi? Aivan yhtäkkiä jumala vaatii minua kysymään, onko sinulla mitään muuta sanottavaa."
"On jotakin, oi Motombo. Monta kuukautta sitten jumala puraisi sormen korkealta herraltamme kalubilta. Kuultuaan erään valkoihoisen miehen, joka on taitava lääkitsijä ja osaa leikata jäsenet irti veitsellä, oleskelevan Mazitu-maassa ja leiriytyneen suuren järven toiselle rannalle, kalubi otti ruuhen ja souti sinne, missä tuon valkoisen miehen teltta oli, tuon saman parrakkaan miehen, joka seisoo edessäsi ja jonka nimi on Dogeetah. Minä seurasin häntä toisella ruuhella, sillä halusin nähdä, mitä hän aikoi tehdä, ja tahdoin samalla nähdä valkoisen miehen. Kätkin ruuheni ja mukanani olleet miehet kaislikkoon, kauas kalubin ruuhesta. Itse kahlasin matalan veden läpi ja kätkeydyin tiheään kaislikkoon aivan lähelle valkoisen miehen kangasmajaa. Näin, kuinka valkoinen mies leikkasi poikki kalubin sormen ja kuulin kalubin kutsuvan valkoista miestä tulemaan maahamme ja tuomaan mukanaan rautaputkensa, joka savuaa, ja surmaamaan jumalan, jota hän pelkäsi."
Koko kuulijakunta huohotti hämmästyksestä ja kalubi lankesi uudelleen kasvoilleen ja makasi aivan hiljaa. Motombo yksin ei osoittanut vähääkään ihmetystä, luultavasti hän tunsi tarinan jo ennestään.
"Siinäkö kaikki?" hän kysyi.
"Ei vielä, oi Jumalan suu. Viime yönä sen neuvottelun loputtua, josta olet kuullut, kalubi verhosi itsensä valkoiseen vaatteeseen, niinkuin kuollut verhotaan, ja meni valkoisten miesten majaan. Arvasin hänen niin tekevän ja olin valmistautunut siihen. Terävällä keihäällä olin kaivertanut reiän majan seinään aitauksen ulkopuolelta käsin. Sitten pujotin kaislan aitauksen ja sen sekä seinän välissä olevan käytävän yli reikään, painoin korvani kaislan päähän ja kuuntelin."
"Kuinka kekseliästä, kuinka kekseliästä!" mutisi Hans täynnä ehdotonta ihailua. "Ajatella, että minä olin katsovinani ja katsoin liian alas, kaislan alitse. Voi, Hans, vaikka oletkin vanha, sinulla on vielä paljon opittavaa."
"Muun muassa kuulin tämän", Komba jatkoi niin selvin ja kylmin lausein, että ääni muistutti putoilevia rakeita, "mikä mielestäni onkin kylliksi, vaikka voin kertoa kaikkikin, jos haluat, oi Suu. Kuulin", hän puhui keskellä hiljaisuutta, joka oli sananmukaisesti kaamea, "herramme kalubin, jonka nimi on Jumalan lapsi, sopivan valkoisten miesten kanssa, että nämä tappaisivat jumalan — kuinka, sitä en tiedä, sillä siitä ei ollut puhetta — ja saisivat siitä palkaksi Pyhän kukan äidin ja hänen tyttärensä, Kukan tulevan äidin, ja saisivat kaivaa Pyhän kukan itsensä juurineen maasta ja kuljettaa sen pois järven toiselle puolen yhdessä äidin ja tulevan äidin kanssa. Siinä kaikki, oi Motombo."