"Oi Allan, Pyhä kukka on jumala, ja äitini on papitar. Jos Pyhä kukka on väsynyt tähän maahan ja haluaa kasvaa muualla, miksi papitar ei voisi viedä sitä pois ja mennä itsekin?"
"Oiva ajatus", minä sanoin; "mutta nähkääs, miss Hope, jumalia on tai oli kaksi, joista toinen ei enää voi kävellä."
"Oi, sekin on hyvin helppoa. Pannaan metsän jumalan nahka tuon miehen päälle", ja hän osoitti Hansia, "ja kuka taitaa tuntea eron? He ovat nytkin samannäköisiä kuin veljekset, tämä vain on pienempi."
"Hänpä sen keksi! Jumaliste, hänpä sen keksi!" huudahti Stephen ihastuksissaan.
"Mitä missie sanoo?" kysyi Hans epäluuloisena.
Selitin hänelle.
"Oi, baas", Hans huudahti, "ajatelkaa hajua jumalan nahkan sisällä, kun aurinko siihen paistaa. Jumala oli sitäpaitsi hyvin suuri jumala, ja minä olen pieni."
Sitten hän käännähti ja ehdotti Mavovoa, selittäen, että hänen vartalonsa oli leikkiin paljon sopivampi.
"Ennemmin kuolen", vastasi tuo suuri zulu. "Pitäisikö minun, jonka suonissa virtaa jaloa verta ja joka olen soturi, häväistä itseni kääriytymällä kuolleen eläimen nahkaan ja esiintymällä ihmisten edessä apinana? Teehän uudelleen ehdotuksesi, Pilkkukäärme, niin saamme tapella."
"Näetkö, Hans", minä sanoin, "Mavovo on oikeassa. Hän on soturi ja hyvin kestävä taistelussa. Sinäkin olet kestävä kekseliäisyydessäsi, ja tämän tehdessäsi vetäisit nenästä koko pongo-kansaa. On sitäpaitsi parempi, Hans, että sinä kannat muutamia tunteja ylläsi gorillan nahkaa, kuin että minä, sinun herrasi, ja kaikki nämä muutkin joutuvat surmattaviksi."