"Isäni Macumazahn on uljas mies. Jos hän elää, hän tahtoo tehdä velvollisuutensa. Jos hänen on kuoltava, hän tahtoo tehdä velvollisuutensa vielä paremmin, ja maan päällä niinkuin tuonelassa isäimme henkien luona hänen nimensä on oleva suuri ikuisesti; niin, hänen nimensä on oleva laulu."
Veli Johanneksen käännettyä nuo mielestäni kauniit sanat seurasi hiljaisuus.
"Nyt" sanoin, "tulkaa kaikki saattamaan minua rannalle asti. Salaman vaara on pienempi siellä, missä ei ole suuria puita ja minun lähdettyäni pukekaa te, naiset, Hans gorillannahkaan niin hyvin kuin osaatte ja kiinnittäkää se hänen ylleen tuolla palmunkuitukoydellä, jota toimme mukanamme, ja täyttäkää pää ja muut ontot paikat lehdillä Toivon, että hän on valmiina, kun palaan venheineni."
Hans huokasi nöyrästi, mutta ei pannut vastaan, ja niin läksimme kaikkine tavaroinamme lahden rantaan ja kätkeydyimme mangrovepensaikkoon ja tuuheiden puiden suojaan. Sitten riisuin osan vaatteistäni aina flanellisiin ja pumpulisiin alusvaatteisiin asti, jotka olivat väriltään harmaat ja senvuoksi miltei näkymättömät yöllä.
Nyt olin valmis, ja Hans ojensi pienen rihlapyssyn käteeni.
"Se on täydessä vireessä, baas, varalukko edessä", hän sanoi, "ja huolellisesti ladattuna. Sitten olen käärinyt hattuni reunuksen, joka on hyvin rasvainen, hiuksista nimittäin lähtee rasvaa etenkin kuumassa ilmassa, baas, lukon ympärille estämään nallia ja ruutia kastumasta. Se ei ole sidottu, baas, ainoastaan kierretty. Kun pudistatte hiukan pyssyä, niin se irtautuu itsestään."
"Ymmärrän", minä vastasin ja tartuin vasemmalla kädelläni pyssyn piippuun aivan läheltä perää, pitäen tuota Hansin hatusta otettua rasvaista räsyä tanakasti lukon ja nallin suojana. Annoin kättä toisille ja voin ylpeydellä lisätä, että tullessani miss Hope'n luo hän aivan vaistomaisesti ja omasta aloitteestaan painoi suudelman minun keski-ikäiselle otsalleni. Tunsin halua vastata suudelmaan, mutta en tehnyt sitä.
"Se on rauhan suudelma, oi Allan", hän sanoi. "Menkää ja palatkaa rauhassa."
"Kiitos", minä vastasin, "mutta alkakaapas pukea Hansia hänen uusiin vaatteihinsa."
Stephen mutisi häpeävänsä itseään. Veli Johannes rukoili voimakkaan ja syvän rukouksen. Mavovo teki kunniaa kuparikeihäällään ja alkoi hiljaisella äänellä antaa minulle sibongan eli zulun-klelisiä kunnianimiä, ja mrs. Eversley sanoi: