"Älkää rukoilko puolestani, Dogeetah", sanoi tuo vanha pakana; "olen seurannut tähteäni" (s.o. olen elänyt sen valon mukaan, minkä olen saanut) "ja olen valmis syömään kylvämäni hedelmän. Tahi jos puu osoittautuu hedelmättömäksi, juomaan sen mehun ja senjälkeen vaipumaan uneen."
Hän viittasi Veli Johannesta väistymään ja osoitti Stephen'iä.
"Oi, Wazela", hän sanoi, "te taistelitte hyvin hyvästi tässä taistelussa; jos jatkatte niin kuin olette aloittanut, niin teistä aikanaan tulee soturi, josta Kukan tytär ja hänen lapsensa laulavat lauluja, teidän tultuanne sinne, missä minä, ystävänne, odotan. Siihen asti hyvästi! Ottakaa tämä keihääni älkääkä puhdistako sitä, jotta sen punainen ruoste herättäisi teissä Mavovon, vanhan zulu-tietäjän ja päällikön, mieltä, jonka rinnalla taistelitte suuressa Veräjän taistelussa, jossa tuli poltti kuin kuivan talviheinän nuo valkopukuiset ihmisvarkaat, joita emme päästäneet keihäittemme läpi."
Sitten hän taaskin viittasi kädellään, ja Stephen astui syrjään mutisten jotakin, sillä he olivat Mavovon kanssa olleet hyvin hyvät ystävät, ja ääni tukahtui surusta hänen kurkkuunsa.
Nyt vanhan zulun sammuva katse osui Hansiin, joka mateli hänen lähellään, luultavasti etsien tilaisuutta ottaakseen viimeiset jäähyväiset kuolevalta.
"Ah, Pilkkukäärme!" hän huudahti, "nyt tulen sammuttua olet siis taas tullut esille kolostasi syömään tuhkassa paistettuja äyriäisiä. Sääli, että sinä, joka olet niin älykäs, olet niin pelkuri, sillä herramme Macumazana olisi tarvinnut lataajaa ja olisi tappanut useampia hyeenoja, jos sinä olisit ollut apuna."
"Niin, Pilkkukäärme, juuri niin", kertasi vihastunut zulujen kuoro, ja Stephen ja minä ja lempeä Veli Johanneskin loimme häneen moittivia katseita.
Nyt Hans, joka tavallisesti kuunteli loukkauksia kärsivällisesti kuin juutalainen, menetti hänkin kerran malttinsa. Hän paiskasi hattunsa maahan ja tallasi sitä jaloillaan; hän sylki zulu-metsästäjiä, herjasipa vielä kuolevaa Mavovoakin.
"Sinä hullun penikka", hän sanoi, "olet näkevinäsi sellaista, mikä on kätketty muilta, mutta minä sanon, että sinun huulillasi on valheen henki. Sanoit minua pelkuriksi senvuoksi, etten ole suuri ja vahva kuin sinä enkä jaksa hillitä härkää sarvista, mutta joka tapauksessa minun vatsassanikin on enemmän aivoja kuin sinun päässäsi. Missähän te kaikki nyt mahtaisitte olla ilman Pilkkukäärmettä, tuota 'pelkuria', joka on tämän päivän kuluessa jo kahdesti pelastanut teidät joka ikisen, lukuunottamatta niitä, joiden otsalle baas'in isä, Saarnaaja, on pannut merkkinsä, kutsuen heidät luokseen siihen paikkaan, joka on vielä kuumempi ja valoisampi kuin tämä palava kaupunki?"
Katsahdimme Hansiin ymmärtämättä, mitä hän saattoi tarkoittaa sillä, että oli muka kahdesti pelastanut meidät, ja Mavovo sanoi: "Jatka nopeasti, oi Pilkkukäärme, sillä haluaisin kovin kuulla tarinasi lopun. Kuinka autoit meitä pesästäsi käsin?"