"Ei mitään", vastasi nuori mies, jota oli puhuteltu nimellä Somers, "ei kerrassaan mitään; se on — ainoastaan laatikollinen etelämaisia perhosia."
"Oi, perhosia", sanoi N:o 1 ja käyskenteli tiehensä. Mutta N:o 2, teräväkatseinen, haukansilmäinen henkilö, ei tyytynyt niin vähään. "Näyttäkää meille perhosenne", hän sanoi minulle.
"Ei niitä voi", huudahti nuori mies. "Ystäväni pelkää tomun vahingoittavan niiden värejä. Eikö niin, Brown?"
"Niin kylläkin, Somers", minä vastasin, tarttuen hänen vihjaukseensa ja sulkien metallilaatikon yhdellä napsauksella.
Silloin haukansilmäinen lähti tiehensä muristen, sillä puhe tomusta takertui hänen kurkkuunsa.
"Orkideain kokoilija!" kuiskasi nuori mies. "Kauheita ihmisiä, orkidea-hulluja, niin kateellisia. Sitäpaitsi hyvin rikkaita molemmat. Mr. Brown — toivottavasti se on nimenne, vaikka todennäköisyys on sitä vastaan."
"Niin kyllä", vastasin, "nimeni on Allan Quatermain."
"Oi, paljon parempi kuin Brown! No hyvä, mr. Allan Quatermain, täällä on yksityishuone, joka on vapaasti käytettävissäni. Olisitteko halukas tulemaan noine —", samassa haukansilmäinen herrasmies taasen maleksi ohi, "noine perhoslaatikkoinenne?"
"Mielelläni", vastasin ja seurasin häntä huutokauppahuoneen vasemmanpuolisesta ovesta pari askelta, jolloin tulimme pieneen, astiakaappia muistuttavaan huoneeseen, jonka seinät olivat täynnä hyllyjä ja niillä paksuja kirjoja.
Kumppanini sulki oven ja lukitsi sen.