Avasin laatikon ja paljastin kultaisen Cypripediumin. Woodden tuijotti siihen ja liikahti. Sitten hän tuijotti taas ja koetteli päätään ikäänkuin tullakseen vakuutetuksi, että se oli hänen hartioillaan. Sitten hän hengähti syvään.
"No niin, jos tuo kukka ei ole tehty, niin se on mestarikukka! Jos saisin nähdä tuon kasvin kukkivan, kuolisin onnellisena."
"Woodden, olkaapa vaiti ja istuutukaa", huudahti hänen isäntänsä. "Niin, siihen missä voitte katsella kukkaa. Nyt, mr. Quatermain, tahtoisitteko kertoa meille tarinan orkideasta alusta loppuun. Tietysti mainitsematta paikkaa, jos niin haluatte, siliä ei ole kaunista kysellä salaisuuksia. Woodden on luotettava ja osaa pitää suunsa kiinni, ja samoin minä."
Huomautin olevani vakuutettu heidän vaitiolostaan, ja senjälkeen puhuin puoli tuntia melkein keskeytymättä, salaamatta mitään ja selittäen, että hain innokkaasti sellaista henkilöä, joka kustantaisi retkikunnan etsimään tätä harvinaista kasvia, joka luullakseni oli ainoa laatuansa koko maailmassa.
"Kuinka paljon se maksaa?" mr. Somers kysyi.
"Minä arvioin sen noin 2,000 puntaan", vastasin. "Meillä täytyy, nähkääs, olla paljon miehiä, pyssyjä ja ruokavaroja, sitäpaitsi kauppatavaraa ja lahjoja."
"Minusta se on vähän. Mutta, mr. Quatermain, jos otaksutaan, että retki onnistuu ja kasvi löydetään, mitä sitten?"
"Sitten ehdotan, että Veli Johannes, joka on keksinyt sen ja josta kerroin, saa kolmannen osan sen myyntihinnasta, minä retkikunnan johtajana samoin kolmannen osan ja se, joka hankkii tarpeelliset rahat, jäljellä olevan kolmasosan."
"Hyvä! Se on päätetty."
"Mikä on päätetty?" kysyin.