"Hyvä on", minä sanoin. "Tästä saat nuo viisi shillinkiä, kyllä saat huopapeitteet ja uuden pyssyn ja kaikki, mitä tarvitset. Pyssyt löydät pienestä takahuoneesta, ja siellä ovat myöskin toisen baas'in, minun toverini, pyssyt, joka myöskin on sinun herrasi. Mene katsomaan niitä."
* * * * *
Ennen pitkää kaikki oli valmiina, pyssy-, ammus-, lääke-, lahja- ja eväslaatikot olivat Maria-laivalla; samoin kaksi aasia, jotka olin ostanut siinä toivossa, että saisimme niistä hyötyä joko ratsastus- tai vetojuhtina. Huomautettakoon, että aasit ja ihmiset ovat ainoat elävät olennot, jotka ovat vastustuskykyisiä tsetsekärpäsen pistoksen myrkyllistä vaikutusta vastaan, lukuunottamatta tietysti villieläimiä. Oli tullut viimeinen yömme Durban'issa, ihana kuutamoyö maaliskuun lopulla; portugalilainen Delgado oli nimittäin ilmoittanut aikovansa matkustaa seuraavan päivän iltapuolella. Stephen Somers ja minä istuimme parvekkeella poltellen ja jutellen.
"On omituista", minä virkoin, "että Veli Johannes ei ole palannut. Tiedän varmasti, että hän oli hyvin halukas lähtemään retkelle, ei ainoastaan orkidean vaan myöskin jonkun muun syyn vuoksi, josta hän ei halunnut puhua. Vanha mies on varmaan kuollut."
"Hyvin luultavaa", Stephen vastasi (olimme nyt tulleet hyviksi ystäviksi, ja minä kutsuin häntä nimeltä), "yksin villien keskellä ihminen saattaa helposti joutua onnettomuuteen ja hävitä tietymättömiin. Kuule! Mitä tuo on?" ja hän osoitti muutamia varjossa talon lähellä olevia gardenia-pensaita, joitten takaa kuului liikuntaa.
"Varmaankin koira tai mahdollisesti Hans. Hän ryömii minne milloinkin saadakseen olla lähelläni. Hans, Sinäkö siellä olet?"
Mies nousi pystyyn gardenia-pensaikosta.
"Minä olen, baas."
"Mitä teet siellä, Hans?"
"Teen samaa mitä koirat, baas — vartioin herraani."