"Hyvä on", vastasin. Samassa jotain välähti mieleeni. "Hans, oletteko kuullut valkeasta baas'ista, siitä, jolla on pitkä parta ja jota kafferit kutsuvat nimellä Dogeetah?"
"Olen kuullut ja kerran näinkin hänet muutama kuukausi sitten, kun hän kulki Pinetown'in kautta. Eräs hänen mukanaan oleva kafferi sanoi minulle, että hän aikoi Drakensbergin toiselle puolen pyydystämään eläimiä, jotka matelevat ja lentävät, hän on näet aivan huilu, baas."
"No, missä hän nyt on, Hans? Hänen pitäisi olla täällä lähteäkseen matkaamme."
"Olenko minä henki, joka tiedän sanoa baas'ille, minne jokin valkeaihoinen on vaeltanut? Mutta malttakaas! Mavovo ehkä tietää. Hän on suuri tietäjä, hän näkee pitkän matkan päähän ja nytkin, tänä iltana hänen ennustaja-käärmeensä on mennyt häneen ja hän katsoo tulevaisuuteen, tuolla talon takana. Näin, kuinka hän teki ympyrän."
Käänsin Stephen'ille, mitä Hans oli sanonut, sillä hän oli puhunut hollannin kieltä, ja kysyin sitten, halusiko hän nähdä kafferien taikatemppuja.
"Tietysti", hän vastasi, "mutta sehän on vain hölynpölyä."
"Niin, on, tai niin ainakin useimmat väittävät", vastasin vältellen.
"Mutta joskus nuo inyangat puhuvat ihmeellisiä asioita."
Sitten ryömimme Hans'in johdolla talon taakse, missä oli viiden jalan korkuinen kiviaita. Tämän aidan takana, avonaisella paikalla kafferieni majain keskellä oli muurahaiskeon kokoinen lava, jolla kafferit keittivät ruokansa. Lavalla, suoraan meihin päin kääntyneenä istui Mavovo ja piirissä hänen ympärillään kaikki metsästäjät, joiden oli määrä lähteä mukaamme, sekä ontuva Jack ja molemmat palveluspojat. Mavovon edessä paloi useita pieniä tulia. Laskin ne ja sain neljätoista, mikä arvioni mukaan oli täsmälleen metsästäjäin ja meidän yhteinen lukumme. Yksi metsästäjistä oli lisäämässä tuliin pieniä tikkuja ja kuivaa ruohoa, jotta ne palaisivat kirkkaasti. Muut istuivat ympärillä aivan hiljaa haltioituneen tarkkaavaisina. Mavovo itse näytti olevan kuin unessa. Hän istui kyykkyasennossa, suuri pää melkein painuneena polville. Hänen vyötäreillään oli käärmeennahka ja kaulalla koristus, joka näytti ihmishampaista tehdyltä. Hänen oikealla puolellaan oli pino korppikotkan siipisulkia ja vasemmalla pieni läjä hopearahaa — arvattavasti metsästäjäin taikomisesta suorittamia maksuja.
Kun olimme jonkun aikaa katselleet häntä piilostamme aidan takaa, hän näytti heräävän unestaan. Ensin hän mutisi; sitten hän katsahti kuuhun ja näytti lausuvan rukouksen, jonka sanoja en kuullut. Senjälkeen hän pudisti itseään kolme kertaa kouristuksentapaisesti ja huudahti kirkkaalla äänellä:
"Käärmeeni on tullut. Se on minussa. Nyt minä kuulen, nyt minä näen."