"Baas", kuiskasi Hansin ääni, "olen saanut selville jotakin. He lastaavat Marian täyteen orjia, joita he suurilla venheillä kuljettavat, saarelta."
"Vai niin", minä vastasin. "Mutta kuinka pääsit tänne? Nukkuvatko metsästäjät ulkopuolella?"
Hans nauroi. "Eivät he nuku; he katselevat kaikilla silmillään ja kuuntelevat kaikilla korvillaan, mutta vanha Hans pääsi sittenkin heidän lävitsensä; ei edes baas Somers kuullut hänen tuloaan."
"En kuullut", Stephen sanoi; "arvelin rotan liikkuvan, siinä kaikki."
Minä astuin oviaukosta pihalle. Metsästäjäin sytyttämän tulen valossa näin Mavovon istuvan aivan hereillä pyssy polvilla ja hänen takanaan kaksi vartiomiestä. Mainitsin hänen nimensä ja osoitin Hansia.
"Katso", minä sanoin, "kuinka hyviä vartijoita te olette, kun ihminen voi teidän päänne ylitse astua huoneeseeni teidän tietämättänne!"
Mavovo katsahti hottentottiin ja koetteli hänen vaatteitaan ja saappaitaan nähdäkseen, olivatko ne märkinä yökasteesta.
"Ah", hän huudahti vihaisesti, "minähän sanoin, ettei mikään kävelevä olento pääse luoksenne, Macumazahn, mutta tämä keltainen käärme on vatsallaan ryöminyt meidän valitsemme. Katsokaa tuota märkää mutaa, johon hän on tahrinut takkinsa."
"Mutta käärmeet osaavat purra ja tappaa", Hans vastasi irvistäen. "Oi, te zulut pidätte itseänne hyvin urhoollisina ja huudatte ja heilutatte keihäitä ja taistelukirveitä. Kuitenkin kurja hottentotti-koira vastaa kokonaista joukko-oasatoa zuluja. Ei, älä yritäkään lyödä minua, taistelija Mavovo, sillä me palvelemme molemmat samaa herraa omalla tavallamme. Kun taisteleminen on kysymyksessä, minä jätän asian sinun huostaasi, mutta kun tarvitaan vartioimista tai vakoamista, jätä sinä se Hansin tehtäväksi. Katsos, Mavovo", ja hän avasi kätensä, näyttäen sarvista nuuskarasiaa, jollaisia zulut joskus pitävät korvissaan. "Kenenkä tämä on?"
"Minun", sanoi Mavovo, "ja sinä olet sen varastanut."