Tämän jälkeen palasimme bomaamme päästäksemme juuri näkemään surullista toimitusta, päähän ammutun metsästäjämme hautaamista. Hänen toverinsa olivat kaivaneet syvän kuopan aitauksen ulkopuolelle muutaman kyynärän päähän siitä paikasta, johon hän oli kaatunut. Siihen he asettivat hänet istuvaan asentoon, kasvot Zulu-maahan päin, ja hänen viereensä kaksi kurpitsankuorivatia, jotka kuuluivat hänelle, toisen täynnä vettä, toisen täynnä jyviä. Vielä he antoivat hänelle huopapeiton ja hänen kaksi keihästään repien peiton ja katkaisten keihästen terät "tappaakseen" ne, kuten he sanoivat. Senjälkeen he levollisesti peittivät hänet mullalla ja peittivät haudan pinnan suurilla kivillä, jotteivät hyeenat saisi kaivetuksi häntä ylös.
Kun tämä oli tehty, he astuivat yksi kerrallaan haudan ohi, pysähtyen sanomaan hänelle jäähyväisiä mainiten hänen nimensä. Mavovo, joka tuli viimeisenä, piti pienen puheen, toivottaen vainajalle onnellista matkaa haamujen maahan (hamba kachle, kuten hän sanoi), mikä epäilemättä tulisikin hänen osakseen, joka oli kuollut miehekkään kuoleman. Hän pyysi vielä, että kuollut palatessaan henkenä toisi meille onnea eikä onnettomuutta, muuten hän, Mavovo, tultuaan hänkin vuorostaan hengeksi, ottaisi hänet tilille siitä. Lopuksi hän huomautti, että samoinkuin hänen Käärmeensä oli ennustanut tämän tapahtuman jo Durban'issa, mikä nyt jo mahtoikin olla tiettyä vainajallekin, samoin tämäkään ei enää voinut valittaa, että oli maksanut hänelle shillinkinsä tyhjästä.
"Niin", huudahti yksi metsästäjistä, äänessä pelon sävy, "mutta
Käärmeesi mainitsi sinulle kuusi meistä, oi tietäjä!"
"Niin kyllä", Mavovo vastasi ja veti nuuskaa ehyeen sieraimeensa, "ja tämä veljemme oli ensimmäinen niistä kuudesta. Älkää pelätkö, muut viisi seuraavat häntä varmasti aikanaan, sillä Käärmeeni puhuu totta. Mutta jos jollakulla on kiire", ja hän vilkaisi ympäri pientä piiriä, "hän jääköön puhumaan kahden kanssani. Ehkä voisin järjestää niin, että hänen mat—" tähän hän pysähtyi, sillä kaikki olivat menneet.
"Olen iloinen, etten maksanut Mavovolle shillinkiä ennustuksesta", sanoi Stephen palattuamme bomaan, "mutta minkävuoksi he hautasivat hänen mukanaan astiat ja keihäät?"
"Jotta henki matkallaan voisi niitä käyttää", minä vastasin. "Tietämättään nämä zulut uskovat, niinkuin muukin maailma, että ihmisen elämä jatkuu jossakin kuoleman jälkeen."
VIII.
TAIKAPEILI.
Sinä yönä en nukkunut oikein hyvin, sillä nyt, kun vaara oli ohi, huomasin, että pitkä jännitys oli rasittanut hermojani. Kuului sitäpaitsi niin paljon ääniä. Kaatuneet kantajat esimerkiksi oli jätetty heidän tovereidensa huostaan, jotka käyttivät yksinkertaista menetelmää, nimittäin heittivät heidät pensaikkoon, jonne hyeenat keräytyivät ruumiiden ympärille. Edelleen nuo neljä haavoittunutta lähelläni valittivat kovin, tai elleivät valittaneet, mutisivat ääneen rukouksia omille jumalilleen. Olimme tehneet parhaamme noille onnettomille. Hyväsydäminen pelkuriraukka Sammy, joka jonakin elämänuransa kautena oli ollut sitojana muutamassa sairaalassa, oli hyvin huolellisesti puhdistanut heidän haavansa, jotka eivät olleet kuolettavia, ja nousi vähäväliä katsomaan heitä.
Mutta kaikkein enimmän minua häiritsi alhaalta leiristä kuuluva hälinä. Monet afrikkalaisista neekeriheimoista ovat todella puoliksi yöeläjiä tavoiltaan, luultavasti siitä syystä, että yö siellä on viileämpi kuin päivä, ja jokaisessa tärkeämmässä tilaisuudessa tuo taipumus tulee näkyviin.