"Katsos, Quatermain", hän sanoi, "minä olen lähtenyt tähän jumalanhylkäämään maahan saadakseni tuon suuren Cypripediumin, ja sen tahdon saada tahi kuolla. Mutta", hän lisäsi, katsellen meidän kalpeita kasvojamme, "minulla ei ole oikeutta leikitellä teidän hengillänne, niin että jos pidätte yritystä liian vaarallisena, minä jatkan matkaa yksin tämän vanhan Babemban seurassa. Vaikka kaiken muunkin jättäisimme huomioonottamatta, minun mielestäni yhden meistä on joka tapauksessa mentävä Bausin kylään saakka siltä varalta, että tuo herrasmies, jota nimität Veli Johannekseksi, tulisi sinne. Lyhyesti sanoen olen tehnyt päätökseni, joten puhuminen ei enää auta."
Minä sytytin piippuni ja katselin hetkisen tuota itsepäistä nuorta miestä sekä ajattelin asiaa joka näkökannalta. Lopulta tulin siihen päätökseen, että hän oli oikeassa ja minä väärässä. Oli totta, että lahjomalla Babemban tai jollain muulla tavoin olisimme kyllä päässeet vielä kauniisti peräytymään ja välttäneet monta vaaraa. Toiselta puolen emme olleet tulleet tähän kaukaiseen paikkaan peräytyäksemme. Edelleen, kuka oli kustantanut matkamme tänne? Stephen Somers, joka tahtoi jatkaa matkaa. Vihdoin, puhumattakaan siitä mahdollisuudesta, että löytäisimme Veli Johanneksen, jota kohtaan en tosin enää tuntenut mitään velvoituksia, sen jälkeen kuin hän Durban'issa oli jättänyt meidät pulaan, en pitänyt siitä ajatuksesta, että joku olisi vienyt minusta voiton. Olimme lähteneet liikkeelle matkustaaksemme salaperäisen villikansan maahan, joka palveli jumalanaan apinaa ja kukkaa, ja yhtä hyvin voimme siis jatkaakin matkaa kunnes olosuhteet kävisivät ylivoimaisiksi. Vaaroja on sitäpaitsi kaikkialla; joka kääntyy takaisin vaaran pelossa, ei milloinkaan elämässä tule menestymään.
"Mavovo", sanoin nyt, osoittaen Stephen'iin piipullani, "inkoosi Wazela ei halua paeta. Hän tahtoo jatkaa matkaa pongo-kansan maahan, jos suinkin vain sinne pääsemme. Ja sinun tulee muistaa, Mavovo, että hän on maksanut kaikki; olemme hänen palkkalaisiaan. Sitäpaitsi hän sanoo, että jos me pakenemme, hän aikoo jatkaa yksin eteenpäin näiden mazitujen seurassa. Mutta jos joku metsästäjistäsi haluaa livahtaa tiehensä, silloin hän ei valitse keinoja, enkä minäkään. Mitä sanot siihen?"
"Sanon, että vaikka Wazela on nuori, hän on päällikkö, jolla on suuri sydän, ja että minne hän menee, sinne minäkin menen, niinkuin toivon muidenkin joukostamme tekevän. Minä en pidä tuosta mazitu-kansasta, sillä jos heidän isänsä ovatkin olleet zuluja, äidit ovat olleet alhaista kansaa. He ovat sekarotuisia, ja pongoista taas en ole kuullut muuta kuin pahaa. Mutta hyvä härkä ei milloinkaan käänny valjaissaan yhden mutakuopan takia. Menkäämme eteenpäin, sillä vaikka vajoisimmekin suohon, mitä, sillä olisi väliä? Sitäpaitsi Käärmeeni sanoo minulle, että me emme vajoa, emme ainakaan kaikki."
Päätimme siis, ettemme koettaisikaan peräytyä. Sammy tosin olisi halunnut, mutta kun tosi tuli eteen ja hänelle tarjottiin toinen jäljellä olevista aaseista ja niin paljon ruokaa ja ampumavaroja kuin hän voi mukanaan kuljettaa, silloin hän muutti mielensä.
"Pidän parempana, mr. Quatermain", hän sanoi, "kohdata loppuni jalosyntyisten, ylevien sielujen seurassa kuin tuntemattomissa olosuhteissa seurata yksinäistä polkua kohti välttämättömyyttä."
"Viisaasti ajateltu, Sammy", minä vastasin; "ja odottaessasi tuota välttämättömyyttä ole hyvä ja mene keittämään päivällistä."
Jätettyämme epäilyksemme me jatkoimme matkaa verraten mukavasti, sillä paenneitten kantajain sijasta meillä oli nyt uusia huolehtimassa ruoastamme. Babemba kulki kanssamme ainoastaan yhden päivystäjän seuraamana, ja häneltä saimme paljon tietoja. Saimme kuulla, että mazitu-kansa oli suuri kansa, joka voi saada kokoon viisi- tai seitsemäntuhatta keihäsmiestä. Heidän perimätietonsa kertoi, että he olivat tulleet etelästä ja olivat samaa heimoa kuin zulut, joista he olivat kuulleet huhuja. Monet heidän tavoistaan, puhumattakaan kielestä, olivat hyvin samallaisia kuin Zulu-maassa. Sotilasjärjestö ei kuitenkaan ollut niin täydellinen, ja muutenkin he tekivät minuun alemman heimon vaikutuksen. Eräässä seikassa kuitenkin, nimittäin talojen rakentamisessa, he näyttivät edistyneemmiltä, sillä monissa kylissä, joiden läpi kuljimme, huomasimme talot paremmiksi. Ovetkin olivat kafferien mehiläisen reikäin sijasta niin korkeat, että niistä voi astua sisään suorana.
Eräässä tällaisessa talossa nukuimme kerran matkamme varrella ja muuten meillä olisi ollut hyvin mukavaa, elleivät lukemattomat kirput ajan pitkään olisi ajaneet meitä pihalle. Muuten mazitut olivat hyvin zulujen kaltaisia He asuivat kylissä ja harjoittivat karjanhoitoa; heitä hallitsivat päämiehet ylipäällikön eli kuninkaan johdolla; he olivat taikauskoisia ja uhrasivat esi-isäinsä hengille sekä uskoivat jonkinlaiseen hämärästi tunnettuun ja mahtavaan jumalaan, joka johti maailman tapahtumia ja ilmaisi tahtonsa tietäjien välityksellä. Lopuksi he olivat ja ovat luultavasti vieläkin soturikansa, joka rakasti taistelua ja teki kaikenlaisilla tekosyillä ryöstöretkiä naapuriheimojen keskuuteen, surmaten miehet ja anastaen vaimot ja karjan. Omat hyveensäkin heillä oli, he olivat nimittäin luonnostaan ystävällisiä ja vieraanvaraisia, joskin vihollisia kohtaan kovin julmia. Sitäpaitsi he inhosivat orjakauppaa ja sen harjoittajia, sillä heidän sanojensa mukaan oli parempi tappaa mies kun riistää häneltä vapaus. Ihmissyöntiäkin, joka on niin yleinen noissa Afrikan pimeissä osissa, he vihasivat ja tunsivat etupäässä juuri sentakia suurta vastenmielisyyttä pongo-kansaa kohtaan, jota pidettiin ihmissyöjärotuna.
Matkamme toisen päivän iltana, kuljettuamme läpi kauniin ja viljavan ylänkömaan, joka oli vesirikasta ja vapaata viidakoista muualla paitsi laaksoissa, me saavuimme Bezaan. Kaupunki sijaitsi avaralla tasangolla, jota ympäröivät matalat vuoret ja vyöhyke viljeltyä maata kauniine maissi- ja muine vainioineen, jotka olivat kypsät leikattaviksi. Jollain tavoin se oli varustettukin, s.o. koko kaupunkia ympäröi korkea, ylitsepääsemätön hirsiaita, jota vahvistivat molemmin puolin istutetut okaiset päärynäpuut ja kaktukset.